12. huhtikuuta 2019

laura lindstedt: ystäväni natalia


Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia
Kustantanut: Teos (2019)
Sivuja: 220
Arvostelukappale

Haasteet: Lukemattomat naiset vol. 2: kirja naisen kehonosasta tai sen toiminnasta

"Niin, minä ymmärsin jo yläasteiässä, että Asiat, sellaiset jotka on syytä kirjoittaa isolla kirjaimella, niin kuin Häpeä, josta olen yrittänyt tehdä rakkaimman ystäväni, on syytä kehystää, eikä vain kehystää vaan myös laittaa näkyville, päivittäin kohdattavaksi. Silloin niistä kuluu pois salailun surkeus."

Ystäväni Natalia on Laura Lindstedtin uutuus, kirja hyperseksuaalisesta Nataliasta hänen terapeuttinsa silmin. Asetelma tuntuu absurdilta terapeutin vaitiolovelvollisuuden ja naisten seksuaalisuuden tabuaseman vuoksi, että eihän kirjasta voinut kuin kiinnostua. Se veikin mennessään, hämmensi hyvin paljon ja jätti ajattelemaan. 

Lindstedtin kieli on ihanaa, soljuvaa, sellaista jonka myötä aina ajattelen, että suomen kieli ja suomalainen kaunokirjallisuus on ihaninta, mitä maailmassa on. Kirjaa halusi lukea jo kielenkin takia ja työmatkan päättyminen ärsytti joka päivä. Kirjassa myös tuodaan ihanasti esille taide ja kirjallisuus, kirjojen merkitys ja tällainen osuu kaltaiseeni kirjojen rakastajaan syvästi. Mikä olisi ihanampaa kuin toinen ihminen, joka todentaa omat ajatukset?

Natalian hahmo on hyvin ristiriitainen. Terapeutti selvästi kiintyy häneen tai ainakin kiinnostuu hänen tarinastaan, mutta silti Natalia tuntuu olevan terapeutille hänen itse kehittämänsä terapiatekniikan koekaniini. Natalia tekee mitä absurdeimpia asioita vastaanotolla ja sen ulkopuolella, peruu tapaamisia ja on selvästi kaukana tasapainoisesta suhteesta itseensä, mutta terapeutti tuntuu tarttuvan vain niihin asioihin, jotka Natalia itse valitsee ottaa esille. Samalla terapeutti kuitenkin tuo esille tohtorin tutkintoaan ja ylenkatsoo "Valviran hyväksymiä idiootteja". Kirjassa ei ole hahmoja, joista pitäisi, mutta näiden epätäydellisten ja välillä inhottavinkien hahmojen kautta käsitellään seikka jos toinenkin. Summausta on vaikea antaa, kun kirja lipuu vain eteenpäin ja yhtäkkiä onkin jo loppu. 

Vaikka kirja on olevinaan Natalista, ei Natalia saa ääntä ollenkaan vaan hänet esitetään terapeutin kautta. Kirja saakin pohtimaan, onko kirjan motiivina kuitenkin herätellä lukijaa miettimään omia reaktioitaan Nataliaan, kuten terapeuttikin tekee sekä pohtimaan näkökulmia, ymmärrystä siitä että oma näkökulma on aina rajallinen. Eihän kukaan meistä ole kokonainen, ei ainakaan toisen silmien läpi nähtynä. 

2 kommenttia:

  1. Mä kans päädyin pohtimaan tuota, että miten lukija suhtautuu Nataliaan. Kertojavalinta on kyl tosi kiinnostava tässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostaisi kyllä päästä kuulemaan, miten Lindstedt itse tästä ajattelee!

      Poista

Mikä kiinnosti, mitä ajatuksia heräsi, mitä ajatuksia haluat herättää? Kiitos paljon kommentistasi♥