17. maaliskuuta 2019

tukholman turmiolliset tuliaiset


Kävin Tukholmassa katsomassa Florence + the Machinea. Tarkoitus oli ostaa ehkä pari kirjaa, mutta niitä tulikin ostettua seitsemän ja pari puolisollekin... 

Vuoden alussa listasin itselleni toiveita ja tavoitteita, joista yksi oli ostaa alle 20 kirjaa, sillä hyllyssäni on lähemmäs 300 lukematonta kirjaa, mikä on ihan älytöntä. Vielä tuo 20 ei ole mennyt rikki, mutta tulee menemään ja numeroa täytyykin ehkä nostaa. Tukholmassa kohtalokseni koitui Vanhankaupungin Science Fiction Bokhandeln, joka oli jokaisen sff-fanin unelma: kirjoja ja fanitavaraa kolmessa kerroksessa. Yritän vähentää etenkin kirjojen tilaamista, mikä oli sitten hyvä tekosyy ostaa kirjoja paikan päältä ihan urakalla, hahah. Kävin myös The English Bookshopissa Södermalmilla, josta Riddellin ja Mailhotin kirjat ovat. 

The Left Hand of Darkness on feministiklassikkoutensa lisäksi The Feminist Orchestra -lukupiirin syys-lokakuun kirja tänä vuonna ja kun löysin sen Penguin Galaxy -painoksena Neil Gaimanin esipuheella, niin minkäs teit. Neil Gaimanin nimi on kyllä yksi ostoperuste minulle, novellikokoelma taikaolennoista on Neil Gaimanin kokoama, ja hän on myös Akata Warriorin kannessa suosittelijana. Olen lukenut Nnedi Okoraforilta tähän mennessä vain Binti-pienoisromaanin, mutta hänen teoksensa kiinnostavat kovasti ja Akata Witch -sarjaa on kuvattu nigerialaiseksi Harry Potteriksi. Chris Riddelliin olen myös rakastunut Neil Gaimanin myötä, joten hänen kokoamansa ja kuvittamansa  runoantologia oli ostettava mukaan. Heart Berries on valintani Reading Women Challengen kohtaan, jossa luetaan kirja heidän viime vuoden lyhytlistaltaan parhaista tietokirjoista. The Women's Wariin törmäsin Youtubessa ja fantasiakirja patriarkaatin kaatamisesta ei vain voinut jäädä Ruotsiin. 

Rakastuin Tukholman kirjakauppavalikoimaan kyllä hurjasti, erilaisia itsenäisiä kauppoja oli useampia eikä isoihin kirjakauppoihin ollut edes tarvetta mennä. Englanninkielisiä kirjoja löytyi todella hyvin ja tällä reissulla jätinkin feministisen tietokirjallisuuden kauppoihin, muuten tuhot olisivat olleet vielä laajemmat ;D 

Mikä on teidän lempikirjakauppanne ja onko jokin näistä kirjoista tuttu?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mikä kiinnosti, mitä ajatuksia heräsi, mitä ajatuksia haluat herättää? Kiitos paljon kommentistasi♥