19. heinäkuuta 2018

J.R.R. Tolkien: The Fellowship of the Ring ~ "Just a plain hobbit you look", said Bilbo. "But there is more about you now than appears on the surface."


J.R.R. Tolkien: The Fellowship of the Ring (being the first part of The Lord of the Rings)
Kansitaide: J.R.R. Tolkien
Kustantanut: Harper Collins (2005)
Sivuja: 407

Oli kesä ja olin 12-vuotias, kun avasin Taru Sormusten Herrasta -yhteisniteen (sen, joka jokaisesta kodista löytyy) ja palasin takaisin todellisuuteen Keskimaan läpi kahlanneena ja uuden lempimaailman löytäneenä. Uuvuttava tuo matka kuitenkin oli, sillä olen ehtinyt tuplaamaan ikäni ennen kuin päätin palata Frodon matkakumppaniksi uudelleen, tällä kertaa tosin ensimmäistä kertaa englanniksi. 

Taru Sormusten Herrasta on kaikille tuttu. Jos ei ole ja kirja tuntuu vaikealta tarttua, suosittelen Peter Jacksonin ohjaamaa elokuvatrilogiaa. Nämä ovat parhaita elokuvia, mitä on tehty. Oletan kuitenkin suurimman osan nähneen ainakin elokuvat ja kirjamaailmassa jokunen on varmasti tämän mestariteoksen myös lukenut. Ei siis käytetä turhaa aikaa hahmojen, juonen ja maailman kertaamiseen, koska kaikki me tunnemme Frodon, Gandalfin, Aragornin ja ne miljoona haltiaa, joilla on samantyyliset nimet. Pureudutaankin siis siihen, miksi The Fellowship of Ring on yksi tämän vuoden lempikirjoistani. 

Samwise Gamgee
"Me, sir!" cried Sam, springing up like a dog invited for a walk. "Me go and see Elves and all! Hooray!" he shouted, and then burst into tears.
Sam, oi Sam. En ole samaistunut kirjan hahmoon pitkään aikaan sillä tavoin kuin tähän ihanaan puutarhurihobittiin. Sam on lojaalein, tunteellisin ja suoraselkäisin hahmo, jonka voi kirjallisuudesta löytää. Samin hahmon kautta käsitellään ystävyyttä ja ehdotonta rakkautta upeasti jo ensimmäisessä osassa. Sam on ehdoton siinä, että auttaa Frodoa kaikin tavoin ja laittaa Frodon tarpeet omiensa edelle. Samilla vaikuttaa olevan taipumus kiintyä ja ottaa suojiinsa hiukan heikompia, ja luoda ilmapiiri jossa nämä voivat päästä kiinni omiin vahvuuksiinsa. Breen kylästä mukaan lähtevä Bill-poni on Samin hoivattavana ja tämän myötä Bill muuttuu aliravitusta ja rääkätystä kaakista reippaaksi ja ihanaksi poniksi. Sam kuuluisi ehdottomasti Puuskupuhiin, mikä ei sinäänsä ole yllätys, että häneen samaistun. 

Nörtteilyä ihan täysillä
"Some here will remember that many years ago I myself dared to pass the doors of the Necromancer in Dol Guldur, and secretly explored his ways, and found thus that our fears were true: he was none other than Sauron, our Enemy of old, at length taking shape and power again."
Tolkien on ihana kirjailija siksi, että hän oli omasta maailmastaan niin innoissaan ja isoin nörtti, mitä Keskimaahan liittyen löytyi. Tämä näkyy myös kirjassa: asioita taustotetaan runsaasti, mikä saattaa välillä tuntua puuduttavalta. Kuitenkin kun pääsee Tolkienin tasolle nörtteilyssä, siitä vain nauttii. Jos jokainen olisi yhtä innoissaan ja rakkaudella paneutumassa tekemiinsä asioihin kuin Tolkien, olisi maailma parempi paikka. 

Luontokuvaukset
Touched with gold and red the autumn trees seemed to be sailing rootless in a shadowy sea.
Sanokaa, mitä sanotte, mutta Tolkienin luontokuvaukset ovat upeita ja maisema herää eloon. Vaikka luontokuvausta on runsaasti, on se ripoteltu mukavasti juonen oheen eikä kirja ollut sitä viiden sivun joenmutkien kuvaamista, mitä muistin sen olevan ja mitä siitä usein puhutaan (katso tämä Epic Rap Battles of History -jakso). Kirjoitustyyli yllätti muutenkin kauneudellaan, ei se ollut niin tylsää ja puuduttavaa. Ehkä englanniksi lukeminen (tai aikuiseksi kasvaminen) tekikin tästä ihanan?

Memejä ja jännitystä
"I have no memory of this place at all!" said Gandalf, standing uncertainly under the arch. 
Ihan parasta oli lukea tätä ja löytää ne kohdat, joista on tehty memejä. One simply does not walk to Mordoria ei valitettavasti kirjasta löytynyt, mutta muita repliikkejä löytyi, jotka kuullaan elokuvissakin. Kirja on yllättävän hauska, kuten sen hahmotkin. Pippin on ihana comic relief, kuten myös Galdalf oikealle päälle sattuessaan. Tolkien osaa taiteilla hienosti huumorin ja jännityksen välillä, sillä kirjaa lukiessa oikeasti jännitti, mitä tapahtuu, vaikka osaan tarinan ulkoa unissanikin. 

Oletko sinä lukenut Sormusten Herran? Kuka Keskimaan hahmoista on vienyt sinun sydämesi?

6 kommenttia:

  1. Olen lukenut trilogian suomeksi kaksi kertaa, mutta olisipa kiva kokeilla myös englanniksi! Nimimerkki käytin kolme iltaa kesälomastani LOTR extended edition -leffojen katsomiseen, taas kerran :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en oo ikinä kattonut pidennettyjä versioita mut tänä vuonna aion!

      Poista
  2. No Sam on myös mun lempparihahmo! Mä luin nämä kirjat eka kerran teini-ikäisenä. Eläydyin tarinaan vissiin hieman liiankin täysillä, sillä seikkailut tulivat uniini. Näin unta, että piilottelimme Frodon ja kumppaneiden kanssa puissa ja suunnittelimme, että meidän tulee kulkea hiljaa, ettemme herätä huomiota. Ilmeisesti olin havahtunut unestani sen verran, kun puhelimeeni tuli silloiselta poikaystävältäni viesti, että olin unen ja todellisuuden rajamailla näpytellyt viestiin vastaukseksi: "toivottavasti et herää, kun kuljemme läpi sen kaupungin". Aamulla heräsin ja muistin uneni hyvin ja silittelin THS-kirjaani tyytyväisenä, kunnes luin poikaystävältä tulleen viestin: " mitä sää sekoilet oikein?". Kyllä sain päivän naurut, kun tajusin tilanteen. :DDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, ihana tarina! :D Mulla ei ole ainakaan vielä tullut uniin, saa nähdä miten käy kun uppoudun takaisin Keskimaahan :D

      Poista
  3. Voi Sam, hän on minunkin suosikkini! Luin kirjat teininä leffahuumassa ja kuuntelin samalla Fellowshipin soundtrackia c-kasetilta (!!). Jonain päivänä teos on luettava uudelleen, ehkä lapsi kasvaessaan innostuisi siitä? Ihana postaus. :)

    (Siltä varalta että tämä puhelimen ilmoittama ”Google-tili” on se viralliseni niin Kujerruksien Linnea täällä höpisee)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, mikä muisto! Mä sain Fellowshipin VHS:nä joululahjaksi ja siitä se sitten lähti :D Kiitos Linnea :)

      Poista

Mikä kiinnosti, mitä ajatuksia heräsi, mitä ajatuksia haluat herättää? Kiitos paljon kommentistasi♥