1. toukokuuta 2018

Tomi Adeyemi: Children of Blood and Bone




"They killed my mother. They took our magic. They tried to bury us. Now we rise."

Tomi Adeyemi: Children of Blood and Bone
Kustantanut: Macmillan Children's Books (2018)
Kansitaide: Rich Deas
Sivuja: 531

Children of Blood and Bone aloittaa Legacy of Orisha -sarjan, joka on saanut inspiraationsa läsniafrikkalaisesta kulttuurista. Se on vahva ääni rotusortoa ja epäoikeudenmukaisuutta vastaan. Kirjassa käydään läpi hyvää ja pahaa, oikeaa ja väärää sekä niitä valintoja ja ihmissuhteita, jotka määrittävät identiteettiä ylitse muiden. 

Kirja kertoo Orisha-nimisestä valtakunnasta, josta taikuus on poistettu ja kaikki taikuutta käyttävät, majit, on teurastettu kuningas Saranin käskystä. Majien lapset, divinerit, on säästetty teurastukselta, mutta heitä sorretaan ja piinataan. Tarinaa kerrotaan kolmesta eri näkökulmasta, mutta päähenkilöksi nousee Zélie, diviner, jonka äidin kuninkaan vartiosto on tappanut ja jonka isä on surunsa vuoksi lähes toimintakyvytön. Kohtalo kuitenkin johdattaa Zélien kohti ratkaisua, jolla taikuus voitaisiin vapauttaa ja vuosikausia kestänyt sorto kostaa taikuutta pelkäävälle hallitsijalle. 

Adeyemi on luonut hahmonsa taitavasti. Zélien lisäksi kirjan kaksi muuta näkökulmaa kertovat kuninkaan poika Inan ja tytär Amari. Kukaan päähenkilöistä ei ole pelkästään hyvä tai paha, vaan harmaan alueen molemmilla puolilla astellaan jatkuvasti. Ainoastaan kuningas Saran on puhtaasti paha, vaikka hänelläkin on jollain tavalla ymmärrettävä, joskaan ei hyväksyttävä, motiivi teoilleen. Vaikka kunkin hahmon puutteet tuodaan esille, heihin myös kiintyy ja heitä ymmärtää. 

Vakavista teemoistaan ja raaoistakin toimintakohtauksistaan huolimatta kirjassa oli se tietty tunnelma, joka usein nuortenkirjoista löytyy: kaikesta pahasta huolimatta mukana on rakkautta ja ystävyyttä, kasvamisen tuskia ja iloja. Ihmissuhteet eivät ole päälleliimattuja ja kaavamaisia, vaan ne osittain heijastelivat kirjan isompia teemoja. Kirjassa myös tuotiin esille tyttöjen ystävyyttä kaikkine puolineen: yhteen ystävyyteen mahtuu niin katkeruutta kuin välittämistä. Tuntuu hölmöltä tuoda se esille, sillä unelmamaailmassa näin olisi jokaisessa kirjassa. Siinä maailmassa emme kuitenkaan vielä elä, joten sanottakoon taas kerran, että tyttöjen välinen ystävyys rulez.

"No matter what the world said, my magic was beautiful."

Niin paljon kuin rakastankin perinteistä fantasiakuvastoa lohikäärmeineen ja yksisarvisineen, oli Children of Blood and Bonen miljöö ihanan uutta. Hevosia isommat sarvekkaat leijonat ja pantterit saivat tämän Leijonakuningas since 1994 -tytön muistamaan rakkautensa isoihin kissaeläimiin. Perinteinen fantasiakuvasto on ihanista elementeistään huolimatta hyvin länsimaista ja on korkea aika, että fantasiakirjallisuuden äänet monipuolistuvat. Teini-ikäinen tummaihoinen tyttö pelastamassa taikuutta ja valtakuntaa on se näky, jonka haluan nähdä myös fantasiakirjallisuuden tulevaisuudessa. Tällaisia teoksia toivoisi myös käännettävän enemmän, jotta monipuoliset kirjallisuuden äänet eivät jäisi vain englantia osaavan väestön luettavaksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mikä kiinnosti, mitä ajatuksia heräsi, mitä ajatuksia haluat herättää? Kiitos paljon kommentistasi♥