28. maaliskuuta 2018

Saara Turunen: Sivuhenkilö

Saara Turunen: Sivuhenkilö
Kustantanut: Tammi (2018)
Sivuja: 236
Arvostelukappale

"Jään miettimään, miksi olin tullut tänne ja mitä oikeastaan tavoittelin. Halusinko. että minusta pidettäisiin? Ja jos halusin, miksi sitten olin rehellinen?"

Minun sydämessäni on heikko kohta nuorille suomalaisille kirjailijoille. Yleensä he ovat naisia. Heidän teoksiaan lukiessa minäkin haluaisin olla kirjailija, ajatusteni kieli muuttuu kauniimmaksi ja näin arjessa kirjoittamisen arvoisia asioita. En kuitenkaan halua kirjailijaksi, mutta taitavimmat sellaiset saavat minut sen hullaantumisen valtaan. Heidän kirjojaan lukiessa toivoisin, että olisin itse kirjoittanut teoksen. Sellainen on muun muassa Saara Turusen Sivuhenkilö.

Sivuhenkilö saa alkunsa siitä, kun nuoren kirjailijan esikoisteos tulee painosta. Kirjailija on innoissaan, maailma tuntuu erilaiselta ja kirjailija käy katselemassa omaa teostaan kaupoissa. Negatiivisen lehtikritiikin tullessa kirjailijan ilo muuttuu pettymykseksi ja itsensä epäilemiseksi, kirja ymmärretään väärin eikä kirjailija introverttiluonteeltaan saa haastatteluissa oiottua käsityksiä siitä. Asetelma kääntyy päälaelleen ja suhde kirjaan muuttuu, kun tuo sama lehti antaa nuorelle kirjailijalle kirjallisuuspalkinnon. Kaikki yhtäkkiä ymmärtävätkin kirjan hienouden, kirjailijaa pyydetään joka paikkaan ja väkisinkin tuntuu katkeralta, että nytkö vasta tajusitte. 

Rakastuin Turusen Rakkaudenhirviöön viime vuonna palavasti, se oli luultavasti lempikirjani koko vuonna. Riittämättömyyden ja häpeän tunteet, suomalainen kansallisidentiteetti ja sen nurinkurisuus, läpileikkaava feministisyys ilman että sitä pitää huutaa caps lock päällä neonvärisin kirjaimin saivat minut rakastumaan Rakkaudenhirviöön. Samoja teemoja on tässäkin kirjassa, vaikkakin suomalaisuus on tippunut teemoista pienemmälle ja esille nousee tiettyihin ikäkausiin liittyvät normit. Mistä puhua ystävien kanssa sitten, kun he puhuvat vain vauvanruuasta ja uusista tapeteista? Miksi "yksinäinen nainen" on pahin rooli, jonka tässä yhteiskunnassa voi saada? Miellyttämisen tarve ja tarve tulla nähdyksi tulevat lähelle tässäkin kirjassa, nyökyttelen, että kyllä minä tiedän. Nyökkäyksissäni surua, kun en haluaisi, että kumpikaan meistä tietäisi. 

Rakkautta on totta kai myös kieli ja lauseet, niitä voisin siteerata tapetillisen verran. Alun sitaatin valitsin umpimähkään, koska en osaa sanoa suosikkia. Koko kirja kuvaa sitä, mitä rakastan kaunokirjallisuudessa: alleviivauksia toisensa perään, milloin nerokkaiden ajatusten, milloin nerokkaiden lauseiden takia. Tällaisten kirjojen kohdalla rakastan suomen kieltä ihan valtavasti enkä koskaan haluaisi lukea muilla kielillä. 

Tässä kirjassa puhutaan kirjoista ja kirjoittamisesta ja siitä, miten klassikot saavat asemansa kirjallisuuden kaanonissa. Suurmiehiä on "sinun on pakko lukea nämä kirjat ennen kuolemaasi tai muuten olet huono ihminen"-listat täynnä, Turunen on koostanut Sivuhenkilöön omansa. Kirjasuositusten saaminen omalta lempikirjailijalta tuntuu hykerryttävimmältä ikinä ja tuntuukin ihanalta, että olen lukenut tuolta listalta vain yhden teoksen. Voinkin niitä, ja Turusen näytelmiä, lukea sillä aikaa, kun tuossa nerokkaassa kirjailijan mielessä syntyy uusia mestariteoksia Rakkaudenhirviön ja Sivuhenkilön rinnalle. 

2 kommenttia:

  1. Mun lienee pakko myös tämä lukea! Rakkaudenhirviön kanssa tosin kävi niin, että kun kaikki sitä hehkuttivat joka puolelta, en uskaltanut itse siihen tarttua, sillä luen sitten itse niin ylikriittisesti, ettei se ole enää edes reilua. :D Ajattelin, että jätän myöhemmäksi, ja nyt on pakko myöntää, että olin unohtanut koko kirjan, kunnes tämän Sivuhenkilön kanssa alkaa sama kierre uudelleen.. Ehkä vielä joskus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Laura kyllä!! Uskon, että tykkäisit tosi paljon tästä ja Rakkaudenhirviöstä :-)

      Poista

Mikä kiinnosti, mitä ajatuksia heräsi, mitä ajatuksia haluat herättää? Kiitos paljon kommentistasi♥