24. helmikuuta 2018

Max Porter: Surulla on sulkapeite

Max Porter: Surulla on sulkapeite
Suomentanut: Irmeli Ruuska
Kustantanut: Gummerus (2018)
Sivuja: 119
Arvostelukappale

"Tuskan ja menetysten määrää maailmassa ei tahdo käsittää, mutta haluan, että he yrittävät."

"Väritimme tusseilla eläintarhakuvia, ja Varis ylitti kaikki rajat."

Surulla on sulkapeite (Grief is the thing with feathers) on pienoisromaanin ja runokokoelman välimaastossa rimpuileva teos surusta, menetyksestä ja toipumisesta. Ääneen pääsee vaimonsa menettänyt mies, äitinsä menettäneet pojat ja Varis, surun ruumiillistuma. Porterin esikoisteos on saanut inspiraationsa Ted Hughesin Crow-runosta ja tuohon runoon ja kirjailijaan viitataan Suru on sulkapeitteessä useasti. 

Lukukokemukseni oli hieman ristiriitainen. En päässyt hahmojen nahkoihin sillä tavalla kuin olisin halunnut, mutta päädyin alleviivaamaan kirjaa poikkeuksellisen paljon sivumäärään nähden. Kieli ja lauseet hurmasivat, mutta tarina ei valitettavasti niinkään. En tiedä, olisiko Hughesin Crow-runon lukeminen tämän kirjan rinnalla ollut paras vaihtoehto, se olisi saattanut avata Variksen hahmoa ja tarinan syvyyttä paremmin. 

Kirjan kirjoitustyylin lisäksi kirjassa hienoa oli isän ja poikien kuvausten vuorottelu, molemmat huomioivat ja kommentoivat toistensa surun kokemista ja tapaa käsitellä sitä, mutta henkilökohtainen reflektointi meni Variksen kautta. Ehkä tämä oli liian metaforinen ja rivien väliin kirjoitettu kirja minulle juuri tähän hetkeen? Tämä ei ollut ihan niin helposti pureksittava kirja kun olisin tarvinnut tällä hetkellä, mutta se ei toki tee siitä huonoa. Uskon, että tartun tähän kirjaan vielä uudelleen, joskus kun haluan päästä kunnolla käsiksi siihen, mistä tässä kirjassa oli kyse. 

Silloin sen Ted Hughesin kanssa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mikä kiinnosti, mitä ajatuksia heräsi, mitä ajatuksia haluat herättää? Kiitos paljon kommentistasi♥