11. lokakuuta 2018

nelli ruotsalainen: täällä en pyydä enää anteeksi

Nelli Ruotsalainen: Täällä en pyydä enää anteeksi
Kustantanut: Pesä Publishing (2018)
Kansitaide ja taitto: Hanna Tyrväinen
Sivuja: 77
Saatu arvostelukappaleena kustantajalta

"ja just mihin kaikkeen pitää ryhtyä
ettei olisi lapsellinen
kauppaa ei käyty omilla rajoilla
koska niitä ei osattu edes nimetä"

Nelli Ruotsalaisen esikoisrunokokoelma Täällä en pyydä enää anteeksi haistattaa pitkät patriarkaatille, raiskaajille ja mansplainaaja-Paseille. Runot ovat raakoja, puhekielisiä, silmille hyppiviä eikä oikeastaan ole väliä, pitääkö niistä runoina vai ei - tärkeintä on lukea ajatus sanoista ja niiden takaa. Kuunnella, eikä sulkea korvia. 

Runojen päähenkilö kipuilee sen kanssa, onko hänen tehtävänsä kertoa, miten on kärsinyt ja kaltoinkohdeltu, onko se "uhrin" velvollisuus opettaa muita ymmärtämään. Yhtä aikaa läpi paistaa uho ja viha sekä haavoittuvuus ja tarve vain olla olemassa. Runoissa on tunnustuksellinen tunnelma, vaikka mitään suoraa ei ehkä sanotakaan, vaan runojen pohjalta lukija saa itse päätellä, mitä kenties on tapahtunut. Runoissa liikutaan pitkällä menneessä sekä nykyajassa ja se on avoimen yhteiskunnallinen etuoikeuskommentteineen ja feministisen ajatusmaailman raottamisineen. 

Ruotsalainen käyttää sekä suomea että englantia kokoelmassaan ja tämä hieman rikkoo kokonaisuutta. Jotkin asiat ehkä toimivat paremmin toisella kielellä, mutta valinta on hiukan sekava. Olisi kiinnostavaa kuulla, miksi Ruotsalainen on päätynyt kyseiseen ratkaisuun. Myös kieli on välillä herkkää ja oivaltavaa, välillä räikeän puhekielistä. Välillä tuntui, että Ruotsalainen on kirjoittanut tietyn lauseen todella oivaltavasti, välillä joka puolelle heiteltävät pillut ja vitut alkoivat kyllästyttämään. 

Kokonaisuudessaan Täällä en pyydä enää anteeksi on horjumattoman feministinen kasvutarina, jonka toivoisi jäävän viimeiseksi kaltaisekseen. Tätä kokoelmaa voisi olla mielenkiintoista analysoida esimerkiksi lukion äidinkielen kursseilla. Ruotsalainen astelee runokentällä patriarkaatin murskaavat saappaat jalassa, tehden tyttöjen ja naisten elämästä runo runolta läpinäkyvämpää. Siihen näkymään olisi jokaisen välillä hyvä pysähtyä.

helsingin kirjamessut 2018: kirjallisuuspodcasteja ja feministiräppäreitä

 Helsingin kirjamessut ovat taas kahden viikon päästä, jeeee! Tänä vuonna ohjelmajohtajana on ihana Ronja Salmi ja teemamaana Yhdysvallat, joten odotukset ohjelmaa kohtaan olivat suuret. Yhdysvaltojen suhteen odotukset eivät oikein toteutuneet, varsinkin kun tänä vuonna tarkoitus on houkutella lisää nuoria kävijöitä. Miksei ohjelmassa nähdä YA-kirjailijoita, USA kun on YA:n luvattu maa? Feminismiä taas nähdään ohjelmassa paljon, mikä ohjaakin tämän bloggaajan suunnitelmia melkoisesti. Loistavaa ohjelmaa olisi aamusta iltaan, mutta karvatassuisen perheenlisäyksen ja viimevuotisen rankan introverttiväsymyksen (tässä postauksessa vinkit sen välttämiseksi) yritän olla tänä vuonna messuilla lyhyempiä päiviä ja ottaa niistä kaiken irti. Sydämellä merkityt ohjelmat ovat messujen pakko nähdä nämä -tärpit! Koko messuohjelman löydät täältä

 t o r s t a i 
Avajaiset 10.30-11.00 Senaatintori
Paneeli: Ilmasto muuttuu - meidän pitäisi 12.00-13.00 Kallio
Karhun morsian 13.00-13.30 Punavuori
 Livepodcast: Mitä Simone sanoisi? 13.30-14.00 Hakaniemi
Fantasiakeskustelu 15.00-15.30 Punavuori

 p e r j a n t a i 
Minna Canth -palkinnon jakotilaisuus 14.30-15.00 Töölö
HS Tähtihetki: Riikka Pulkkinen Lasten planeetta 15.30-16.00 Senaatintori
Sivuhenkilö 16.00-16.30 Senaatintori
Naiset joita ajattelen öisin 16.30-17.00 Esplanadi
Omaelämäkerrallinen kaunokirjallisuus nyt 17.00-17.30 Töölö
Kritiikkitapaus: Saara Turusen Sivuhenkilö 17.30-18.00 Töölö
♥ Lyriikkakeskustelu: D.R.E.A.M.G.I.R.L.S. 18.00-18.30 Senaatintori
Vaikene tai lätty lätisee - Be quiet or I'll smash your face 18.30-19.30 Senaatintori

 l a u a n t a i 
Antti Tapani 12.00-12.30 Senaatintori
Suomen Kirjailijaliitto esittää: Pseudonyymin takana 12.30-13.00 Töölö
Itke minulle taivas 13.00-13.30 Kallio
♥ Veitola 13.30-14.00 Senaatintori
IMAGE: Kirjailija ja kriitikko kohtaavat 15.00-15.30 Hakaniemi
Vihapuhe ja sananvapaus 17.00-17.30 Senaatintori

 s u n n u n t a i 
#metoo - mitä nyt? 12.30-13.30 Senaatintori
Tuhatkuolevan kirous 13.30-14.00 Kallio
Runoilijat kohtaavat: Susinukke Kosola ja Helena Sinervo 14.00-14.30 Töölö
♥ Nykyrunous ja feminismi 14.30-15.00 Töölö
Voiko kirjoilla muuttaa maailmaa? Lukeminen aktivismina 16.00-16.30 Kallio


Mitä ohjelmaa SINÄ odotat eniten kirjamessuilla? 

22. syyskuuta 2018

sisko savonlahti: ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (eli kuvaus sipsisielunsiskostamme)

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Kustantanut: Gummerus (2018)
Kansi: Hilla Semeri
Sivuja: 304
Saatu kustantajalta

"Käytät liikaa meikkiä", ihmiset ovat sanoneet. Levitän ripsiini yhden maskarakerroksen lisää. 

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu tuntuu olevan syksyn the kirjatapaus. Iso juttu Hesarissa ja kustannustoimittajana Sivumennen-podcastin Johanna Laitinen ovat saaneet esikoiskirjan nousemaan esiin syksyn uutuuskirjatulvasta. Jossain sanottiin kirjan olevan sekoitus Saara Turusta ja Henriikka Rönkköstä ja vaikka en jälkimmäistä ole lukenut, uskoisin vertauksen olevan osuva. Itse ahmaisin kirjan lukujumin keskellä päivässä, koska en vain voinut lopettaa kesken. 

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on kuvaus työttömästä naisesta, joka käy läpi eroa entisestä poikaystävästä ja jonka suhde sipseihin on hyvin tarkka ja intohimoinen. Vaikka kirjassa puidaankin romanttista suhdetta, on ihana yksityiskohta, että alun henkilöhahmoesittelyssä esitellään päähenkilön ystävät. Nimettömäksi jäävä, yhteiskunnan annettuihin rooleihin sopimaton minäkertoja kieltämättä muistuttaa Saara Turusen Rakkaudenhirviötä ja Sivuhenkilöä, mutta Savonlahden kirjassa on keveämpi ja humoristisempi ote. Kirja on tällaiselle uudishelsinkiläiselle täyttä hunajaa Kallio-kuvauksineen ja kokonaisine kappaleineen Akateemisesta kirjakaupasta (kyllä!). Kirjan otsikot ovat hupaisia ja yksi kappale koostuu lähes kokonaan ranskalaisilla viivoilla tehdystä listasta, ja tällaiset pienet yksityiskohdat hurmaavat minut. 

Vaikka kirja on kepeä ja hauska, on siinä myös yhteiskunnallista kommentointia esimerkiksi työelämästä ja naisen roolista, vaikkei kylläkään silmillehyppäävästi tai alleviivaten. Siellä täällä mainitaan hauskoja ja/tai oivaltavia ajatuksia nykyajasta, joille hihittää ja kun niiden äärelle jää ajattelemaan, vakavoituu. Vaikka kirja on hyvä, sen päähenkilö on aika rasittavan ja lapsellisen oloinen tyyppi. Ei sellainen, jota jää tsemppaamaan, vaan ehkä vähän sellainen, että jokos ryhdistäytyisit. Tämä kertoo lukijan(kin) päähän syvään juurtuneesta käsityksestä siitä, millaisia aikuisten ihmisten pitäisi olla. Ehkä tämä kirja on osunut ja uponnut niin monelle, koska se laittaa katsomaan peiliin omia säröjämme, epäkohtiamme, ennakkoluulojamme ja vaikka kuinka haluaisimme olla parempia kuin päähenkilö, emme ehkä olekaan. Eiköhän jokainen meistäkin ole joskus käyttänyt jonkun toisen Netflixiä tai Spotifyä. 

16. syyskuuta 2018

3 x Prinsessa Sakura

Arina Tanemura: Prinsessa Sakura vol. 2-4
Suomentanut: Kim Sariola
Kustantanut: Sangatsu Manga (2018)
Saatu arvostelukappaleina

Prinsessa Sakura on kolmas sarja, jota Tanemuralta luen. Rakkauteni mangaan syttyi Kamikaze Kaitou Jeanne -sarjan myötä ja Tanemuralle ominaiset elementit löytyy myös Sakurasta: söpöjä, yliluonnollisia voimia omaavia tyttöjä, vaikeita ja intensiivisiä  rakkaussuhteita ja yliluonnollisia vihollisia. Ensimmäisen osan arvion löydät täältä!

Prinsessa Sakuran toisessa osassa ollaan samoissa tunnelmissa kuin ensimmäisessä: Sakuran ja prinssi Aoban suhde on intensiivistä viharakkausmyrskyä tappouhkauksineen ja tunteiden tunnustamisineen. Tanemura kertoo sivupalstassaan (joka on melkein parasta näissä mangoissa♥), että tappamisesta ja kuolemasta kertominen oli hänelle haastavaa, mutta se on toteutettu hyvin. Pientä raotusta saadaan Sakuran ja Aoban suhteeseen ja siihen, miksi he olisivat toisilleen sopivat. Sivuhahmoja on sen verran paljon, että heistä ei ole aina varma, mikä kenenkin rooli on, kun ensimmäisen osan lukemisesta on aikaa. 

Kolmannessa osassa on enemmän synkkyyttä ja romantiikkaa kuin aiemmissa osissa. Tarinassa kerrotaan erään hahmon traumaattisesta kiduttamisesta, joten ihan herkimmille en tätä suosittelisi. Juoni on edelleen vähän joka suuntaan tempoileva ja tuntuu, että Sakura on tarinan kannalta lukuisten mieshahmojen pompoteltavissa eikä niinkään tarinan aktiivinen keskushahmo. Tässä osassa (kuten kaikissa) on aivan upeita piirroksia, näitä voisi kehystää seinälle.

Neljäs osa tuo juoneen hiukan selkeyttä Rurijoon hahmon myötä ja hänen tarinansa onkin tässä kohtaa ehkä mielenkiintoisin. Paljon julmuutta ja vallankäyttöä on edelleen, mutta myös ihania hetkiä. Lopun extratarina Asagiristä on tähänastinen lempparini, enkä ymmärrä miksi se on pitänyt leikata pääjuonesta irralliseksi. 

Vaikka omaan lempimanga-artistiin on vaikea suhtautua kriittisesti, Prinsessa Sakura teki sen pakolliseksi. En ole (vielä) niin rakastunut tähän kuin Kamikaze Kaitou Jeanneen, vaikka tuskin mikään manga tulee ikinä ylittämään sitä. Silti, kaikesta kritiikistä huolimatta, Prinsessa Sakura on ihana sarja ja tulen varmasti lukemaan sarjan loputkin kolme osaa. Tässä mangassa Tanemura on lähtenyt kokeilemaan asioita oman mukavuusalueensa ulkopuolelta, mitä arvostan kovasti. Seuraavan osan lukemista odotellessa!

8. syyskuuta 2018

THE END of Prinsessoja ja astronautteja


Prinsessoja ja astronautteja -lukuhaaste päättyy tänään. Ensimmäiseksi lukuhaasteekseni se sai ihanan paljon osallistujia, kiitos teille kaikille! Muutama onkin ollut nopea ja kirjoittanut jo omat koosteensa (Oksan hyllyltä, Mitä luimme kerran, Hurja Hassu Lukija), mutta muutkin voivat linkata koosteitaan tähän postaukseen. Koosteita ei ole tietenkään pakko kirjoittaa ja Instagram käy yhtä hyvin alustaksi, olisi kuitenkin kiva kuulla, mitä olette lukeneet!

Lukemiseni ei ihan mennyt suunnitelmien mukaan, mutta sain kuitenkin luettua kaikkiin kohtiin jotain, jeee!

D E K K A R I
♀ Salla Simukka: Punainen kuin veri (bloggaus tulossa)

V I I H D E K I R J A
♀ Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (bloggaus tulossa)

T I E T O K I R J A

S A R J A K U V A
♀ Marjorie Liu & Sana Takeda: Monstress vol. 1
♀ Naoko Takeuchi: Pretty Guardian Sailor Moon vol. 1
♀ Naoko Takeuchi: Pretty Guardian Sailor Moon vol. 2
♀ Naoko Takeuchi: Pretty Guardian Sailor Moon vol. 3
♀ Naoko Takeuchi: Pretty Guardian Sailor Moon vol. 4
♀ Arina Tanemura: Prinsessa Sakura vol. 2 (bloggaus tulossa)
♀ Arina Tanemura: Prinsessa Sakura vol. 3 (bloggaus tulossa)
♀ Arina Tanemura: Prinsessa Sakura vol. 4 (bloggaus tulossa)

S C I F I / F A N T A S I A
♀ Sarah J. Maas: A Court of Frost and Starlight
♀ Nnedi Okorafor: Binti

(O M A) E L Ä M Ä K E R T A


Sarjakuvia tuli luettua enemmän kuin odotin, elämäkertoja ja tietokirjoja olisin halunnut lukea enemmän. 21 kirjaa on kuitenkin suoritus, johon olen tyytyväinen. Nyt pohdin, pitäisikö tälle lukuhaasteelle tehdä toinen osa.... Mitä mieltä te olette haasteen jatkosta ja jos osallistuitte, mikä oli paras lukemanne kirja? Omaksi lempparikseni nousivat Children of Blood and Bone ja Binti 

31. elokuuta 2018

Laini Taylor: Strange the Dreamer ~ "Good people do all the things bad people do, Lazlo. It's just that when they do them, they call it justice."

Laini Taylor: Stranger the Dreamer
Kustantanut: Hodder & Stoughton (2017)
Sivuja: 536

Strange the Dreamer on kirja, josta on vaikea sanoa mitään sanomatta liikaa. Yritetään kuitenkin. 

Strange the Dreamer kertoo Lazlo Strangesta, sodassa orvoksi jääneestä pojasta joka on kiinnostunut pelkästään yhdestä asiasta: kadonneesta kaupungista nimeltä Weep. Kaupungilla oli toinen nimi, mutta Lazlon ollessa lapsi tuon kaupungin nimi pyyhkiytyi kaikkien mielestä eikä kukaan ole pystynyt muistamaan sitä. Lazlo on varma, että nimen katoamiseen liittyy taikuutta ja omistautuu tutkimaan Weepin historiaa ja kohtaloa. Munkkiluostarissa kasvaneesta Lazlosta tulee kirjastonhoitaja ja haaveilija, kunnes Godslayer-niminen soturi joukkoineen saapuu kaupunkiin ja Lazlon unelmat Weepin löytämisestä ovat askeleen lähempänä. Juoneen liittyy paljon, PALJON enemmän, mutta sen kertominen paljastaisi liikaa. (Ärsyttävää tällä tavalla sanoa, mutta ei voi mitään.) Kirja myös loppuu massiiviseen cliffhangeriin, joten oli hyvä, että luin sen vain pari kuukautta ennen seuraavan osan ilmestymistä. 

"And thus did they harden themselves, by choosing to meet hate with hate."

Kirja on todella kauniista kirjoitettu, alleviivauskynä viuhui sivuilla ja kirja oli mukavan helppolukuinen ja teksti hyvin rakennettu. Kirjan lukujen nimeäminen oli nerokasta, harvoin kiinnittää sen tarkempaa huomiota lukujen nimiin, mutta tässä se oli toteutettu todella hyvin. Vaikka kirjan juoni on aika perinteinen fantasiatarina, heikossa asemassa oleva päähenkilö lähtee seikkailulle jolla on suuri tarkoitus, oli se mukanaan vievä ja kuitenkin eri tavalla toteutettu: jonkin taikaesineen sijaan kohteena olikin kaupunki ja päähenkilö halusi tämän tehtävän itselleen eikä ollut vastahakoinen (ajattelen tässä siis Taru Sormusten Herraa ja Harry Potteria lähinnä)

Kirjan suurimmat ansiot ovat kuitenkin teemoissa: kirjassa käsitellään sodan jälkiseurauksia molemmilta puolilta, sitä kuinka kaikki osapuolet ovat selviytyjiä ja kuinka kukaan ei ole niin yksiselitteisesti hyvällä tai pahalla puolella. Kirja myös näyttää, mitä elämä on täydellisten kulissien toisella puolen, miten ihmiset voivat olla yksin ja rikki monella eri tavalla, kuinka jokainen kaipaa hyväksyntää ja arvostusta. Kuinka "täydellinen" elämä ei ole täydellistä, kuinka tärkeää anteeksianto olisi, jos sen pystyisi tekemään, anteeksi antaminen niin itselleen kuin muille. Kirja on myös ihana oodi haaveilijoille ja idealisteille: jos kukaan ei haaveile paremmasta maailmasta, ei kukaan myöskään tee sen eteen mitään. 

"But just because the past is blood doesn't mean the future must be, too."

Ihan niin kirjan lumoihin en joutunut kuin monet, sillä varsinkin Booktubessa kirjaa on kehuttu maasta taivaisiin ja annettu viittä tähteä vasemmalta ja oikealta. Kirja oli todella hyvä: tarina, teksti, hahmot, teemat toimivat. Mutta jotain pientä puuttui. Se pieni selittämätön tekijä, joka saa kiintymään epätäydellisiinkin kirjoihin palavalla rakkaudella. Ehkä tämä kirja oli liian täydellinen? Joka tapauksessa, duologian toinen osa Muse of Nightmares ilmestyy lokakuussa ja aion sen lukea ja toivottavasti rakastua. Siihen asti jatkan haaveilua paremmasta maailmasta. 

19. elokuuta 2018

Elina Tuomi: Itsenäisiä naisia (tai naisia ja yksi muunsukupuolinen)

Kustantanut: S&S (2018)
Sivuja: 155
Saatu arvostelukappaleena

Tiedättekö, kun on niitä kirjoja, jotka tekevät jotain yhteiskunnallisesti todella hienoa, mutta ei niin ongelmattomasti kuin etukäteen toivoi? Itsenäisiä naisia on sellainen. Se ei ole missään nimessä huono tai tarpeeton kirja, mutta siinä on kehitettävää.

Tuomi esittelee 70 suomalaista naista, jotka voidaan nostaa esikuviksi omalla alallaan ja feminismin näkökulmasta. Kirja on suunnattu nuorille lukijoille ja toteutustapa on nerokkaasti nykypäivästä menneisyyteen. Muun muassa Alman ja Enni Rukajärven tarinoiden kautta saadaan nuori lukija koukuttumaan ja historialliset, ehkä tuntemattomammat, naiset ovat vasta lopussa. Naisia esitellään niin taiteen, politiikan, urheilun kuin tieteen aloilta. Halusin rakastaa Itsenäisiä naisia varauksetta, täydestä sydämestä. Se on tärkeä kirja, kyllä, mutta ongelmitta se ei sydämeen sujahtanut. Vaikka Tuomi esipuheessaan jo tuo esiin feminismin tärkeyden, ovat osa henkilöiden tarinoista kirjoitettu ainakin tämän feministin niskakarvat pystyyn nostattavalla tavalla. 

"Suomalainen itsevarmuus on vähäeleistä ja aitoa." (s. 13, Alma)
"Äiti kasvatti yksitoista lasta yksin, ei koskaan valittanut ja jaksoi aina kannustaa." (s.23, Habiba Ali)
"Monen muun poikkeuksellisen lahjakkaan naisen tavoin Ellen ei koskaan mennyt naimisiin." (s. 129, Ellen Thesleff)

Saara Särmä on kaikista saavutuksistaan ja kannanotoistaan huolimatta "ennen kaikkea hauska" (s.49), Karoliina Korppoon kohdalla arjen feminismi on sitä, että hän on hyvä siinä mitä tekee, eli videopelisuunnittelussa (s.29). Toisen feministiset aikaansaannokset siis kuitataan sillä, että osaatpa sanoa tuon hauskasti ja toiselle riittää, että on hyvä miesvaltaisella alalla, ei sitä muuten tarvitse feminismiä kuuluttaa. Naisten parisuhdekuvioita, ulkonäköä ja pukeutumista tuodaan esille monen naisen kohdalla, vaikka mielestäni ne eivät tällaisiin sivun pituisiin esittelyihin kuuluisi. Nämä naiset ovat tärkeitä ja erityisiä omana itsenään ja tekemiensä asioiden kautta. Patriarkaattisessa yhteiskunnassa naisen siviilisäätyä ja ulkonäköä kommentoidaan jo aivan tarpeeksi, voisivatko feministiset kirjat olla tekemättä sitä myös? Lisäksi tuodaan esille naisten sitkeyttä, vähäeleisyyttä, hiljaa paskan kestämistä niin kuin se olisi hyvä ja tavoiteltava asia. Kyllä sinä nuori lukija saat olla äänekäs ja valittaa, saat olla vihainen feministi tai hauska, saat olla epävarma tai itsevarma omalla tavallasi, eikä se tee sinusta tai sanomastasi yhtään huonompaa tai vähemmän tärkeää. Ei yhtään.

Minna Salamin esittely päättyy siihen, että "olemme onnekkaita, kun voimme kääntyä Minnan puoleen" (s.41) ja tämä sai hieman savun nousemaan korvista. Kukaan rodullistettu tai muulla tavoin marginaalissa oleva ihminen EI ole sitä varten, että me valkoiset cisheterot voimme sitten kääntyä heidän puoleensa, kun emme osaa ja tiedä, mitä tehdä tai sanoa tasa-arvokysymyksissä. Meille on jaettu parhaimmat mahdolliset resurssit, voimme ottaa itse selvää. Tiettyjä ratkaisuja en myöskään ymmärtänyt. Oli ihanaa, että Viima Lampinen oli nostettu tähän joukkoon, mutta eikö silloin kirjan nimi, Itsenäisiä NAISIA, ole hieman huono valinta, kun kyseessä on muunsukupuolinen henkilö? Haluammeko niputtaa Viiman naisten joukkoon, koska nainen on meille helpompi kategoria kuin joku muu? Kirja myös oli hyvin samanlainen kuin Good Night Stories For Rebel Girls (suomennettu Iltasatuja kapinallisille tytöille) ja olisin kaivannut jotain uutta ja erilaista, joka olisi tehnyt kirjasta ainutlaatuisen.

Kirjassa on paljon hyvääkin. Monet nimistä olivat jo hiukan lukeneellekin feministille uusia tai pelkästään nimen tasolle jääviä tyhjiä hahmoja, joten oppimisen kannalta kirja on ansioitunut. Oli ihan parasta, että naisten joukossa oli tuotu esiin naiseuden ja sukupuolen moninaisuus transnaisen kautta (Tuuli Kamppila). Kirjassa myös selitetään lyhyesti ja ymmärrettävästi tiettyjä feministisessä keskustelussa käytettäviä käsitteitä, kuten intersektionaalinen feminismi. Oli ihanaa, että naiset olivat erivärisiä, erilaisista taustoista, osa vammautuneita, osa etuoikeutettuja ja osa köyhiä, kaikki kuitenkin kirjassa samalla viivalla ja yhtä arvostettavia. Kaiken kaikkiaan Itsenäisiä naisia oli opettavainen ja ajatuksia herättävä lukukokemus. Suosittelen lukemaan sen omaa ajattelua korostaen ja ehkä muiden kanssa keskustellen, jolloin oppii ehkä myös omista asenteistaan ja käsityksistään lisää. Tai sitten lukemalla sen ihanien, erityisten, lahjakkaiden naisten kokoelmana ilman elämänohjemaisuutta. Keksitään mielummin omat ohjeet. 

Kuka suomalainen nainen tai muunsukupuolinen on tehnyt sinuun vaikutuksen?