19. maaliskuuta 2019

minna canth: ihmisen kuvia


Minna Canth: Ihmisen kuvia
Toimittanut: Minna Maijala
Kustantanut: Gummerus (2019)
Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti
Sivuja: 299

Pyydetty kustantajalta arvostelukappaleeksi

"- Ehk' ei tietensä, ei ajattele sitä selvään, eikä tunnusta kenties itselleenkään.
- Niin, kyllähän ihmis-sydän on kummallinen kapine."

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää! 175-juhlavuosi ei ole kirjamaailmassa mennyt ohi, vaan Canth-aiheisia kirjoja on tullut vuoden sisään useita. Niistä kaunein on Minna Maijalan toimittama Ihmisen kuvia, jossa on yhdeksän Canthin tuntemattomampaa novellia. Olen aiemmin lukenut Canthilta vain Anna Liisan lukiossa sekä viime vuonna Minna Canth -lukuhaasteeseen Työmiehen vaimon. Canth on kuitenkin kirjailija, johon haluan enemmänkin paneutua, onhan hän suomen OG feministi. Ihmisen kuvia oli hyvä johdattelu Canthin teosten teemoihin ja kieleen, eikä hurmaantumiselta voinut välttyä.

Novellien kantavina teemoina ovat köyhyys, epäoikeudenmukaisuus, normeja kyseenalaistavat hahmot, kärsimys ja kuolema. Yllätyin, että useammassa novellissa tehtiin itsemurha tai ajateltiin sen tekemistä, mutta Maijala tuo esipuheessaan esille itsemurhan olleen tabu, jota Canth halusi käsitellä. Myöskin mielen sairauksia käsitellään useassa novellissa, ovat ne sitten synnynnäisiä tai johtuvat liiasta joutilaisuudesta ja itsekkyydestä. Ihmisen kuvat eivät ole kauniita tai säröttömiä, mutta siksi Canth niin vaikuttava kirjoittaja onkin: tuo ihmisen esiin kaikkine inhottavine, hankaline puolineen puolueettomasti ja rehellisesti, jättäen lukijalle tilaa tulkita. Siltikin Canthin mielipiteet tulevat novelleista vahvasti esiin eikä jää epäselväksi, mitä mieltä hän on esimerkiksi luokkaeroista tai sairaiden kohtelusta. Novelleissa pohditaan myös lähes filosofisesti ihmiselon tarkoitusta ja onnellisuutta, mikä saa lukijankin pohtimaan, pysähtymään ja tuumimaan, ovatko ajatukset sittenkään muuttuneet niin paljon noista ajoista. Kieli on hurmaavaa ylimääräisine kirjaimineen (kauvan, sydämmen) ja lainasanoineen (talrikkeineen), sillä suomen kieli oli 1800-luvun lopussa vasta kehittymässä nykyiseen muotoonsa. 

Maijalan kirjoittama laaja, taustoittava esipuhe on mainio pari novelleille. Sen sijoittaminen kirjassa ennen novelleja on kuitenkin hämmentävä ratkaisu, sillä novellien pääjuonenkäänteitä ja kohtaloita kerrotaan esipuheessa eikä tällöin lukijalle jää juonellisesti yllätyttävää novellien kanssa. Jätinkin esipuheen kesken ja luin sen vasta luettuani muuten kirjan loppuun, sillä vaikka 1800-luvun lopun teksteistä onkin kyse, en pidä juonipaljastuksista ja tekstin analysoinnista ennen omaa lukukokemustani, ennen kuin olen itse ehtinyt ajatella ja kokea, muodostaa mielipiteitä ja kysymyksiä. Maijalan esipuhe on ansiokas ja viittaa klassikkokirjallisuuden kaanoniin kiinnostavalla tavalla, mutta itse olisin jättänyt sen kirjassa loppuun, jotta lukija saa ensin lukea ja tunnustella Canthin ajatuksia ennen kuin ne selitetään hänelle auki. Kiinnostavinta Maijalan esipuheessa oli 1800-luvun lääketieteen rinnastaminen nykyisiin käsityksiin psykiatriasta sekä sen esille tuominen, että jo 1800-luvulla ajateltiin kiihtyvän elämäntahdin aiheuttavan erilaisia mielen ja kehon sairauksia. Tuntuu vaikealta kuvitella mitä Canth ajattelisi 2010-luvun menosta, kun kierroksia on otettu vain lisää. Ja jos tätä mietittiin jo lähes kaksisataa vuotta sitten, miksi kiihdytämme edelleen?

Kaikkein kiinnostavimpia novellihahmoja olivat Agnes (novellista Agnes) ja tohtori Hammar (novellista Lääkäri). Nämä hahmot kyseenalaistivat vallitsevia normeja naisen roolista ja rakkaudesta sekä mielenterveysongelmista ja niiden hoitotavoista. Vaikka ajattelussa ja asenteissa on menty paljon eteenpäin parissasadassa vuodessa, ei perinteisen naisen roolin korostaminen ja suosiminen tai mielenterveysongelmien stigma ole siltikään poistunut. Canthin tekstit ovatkin iäkkyydestään huolimatta relevantteja ja samaistuttavia. Kaiken kaikkiaan Ihmisen kuvia sai alleviivaamaan, ajattelemaan ja rakastumaan siihen ihanaan feministi-Minnaan, joka pitää vähempiosaisten puolta ja kyseenalaistaa suoraan valtarakenteita ja asenteita, joilla toisia sorretaan. Canthin yhteiskunnallista merkitystä ei voi vähätellä ja kiitos Minnan, minäkin pystyn kirjoittamaan tätä tekstiä sen sijaan, että olisin käsitöideni ja kotitöideni vanki. Sitä sopii arvostaa pohtiessaan sitä, mikä elämässä on tärkeää. 

17. maaliskuuta 2019

tukholman turmiolliset tuliaiset


Kävin Tukholmassa katsomassa Florence + the Machinea. Tarkoitus oli ostaa ehkä pari kirjaa, mutta niitä tulikin ostettua seitsemän ja pari puolisollekin... 

Vuoden alussa listasin itselleni toiveita ja tavoitteita, joista yksi oli ostaa alle 20 kirjaa, sillä hyllyssäni on lähemmäs 300 lukematonta kirjaa, mikä on ihan älytöntä. Vielä tuo 20 ei ole mennyt rikki, mutta tulee menemään ja numeroa täytyykin ehkä nostaa. Tukholmassa kohtalokseni koitui Vanhankaupungin Science Fiction Bokhandeln, joka oli jokaisen sff-fanin unelma: kirjoja ja fanitavaraa kolmessa kerroksessa. Yritän vähentää etenkin kirjojen tilaamista, mikä oli sitten hyvä tekosyy ostaa kirjoja paikan päältä ihan urakalla, hahah. Kävin myös The English Bookshopissa Södermalmilla, josta Riddellin ja Mailhotin kirjat ovat. 

The Left Hand of Darkness on feministiklassikkoutensa lisäksi The Feminist Orchestra -lukupiirin syys-lokakuun kirja tänä vuonna ja kun löysin sen Penguin Galaxy -painoksena Neil Gaimanin esipuheella, niin minkäs teit. Neil Gaimanin nimi on kyllä yksi ostoperuste minulle, novellikokoelma taikaolennoista on Neil Gaimanin kokoama, ja hän on myös Akata Warriorin kannessa suosittelijana. Olen lukenut Nnedi Okoraforilta tähän mennessä vain Binti-pienoisromaanin, mutta hänen teoksensa kiinnostavat kovasti ja Akata Witch -sarjaa on kuvattu nigerialaiseksi Harry Potteriksi. Chris Riddelliin olen myös rakastunut Neil Gaimanin myötä, joten hänen kokoamansa ja kuvittamansa  runoantologia oli ostettava mukaan. Heart Berries on valintani Reading Women Challengen kohtaan, jossa luetaan kirja heidän viime vuoden lyhytlistaltaan parhaista tietokirjoista. The Women's Wariin törmäsin Youtubessa ja fantasiakirja patriarkaatin kaatamisesta ei vain voinut jäädä Ruotsiin. 

Rakastuin Tukholman kirjakauppavalikoimaan kyllä hurjasti, erilaisia itsenäisiä kauppoja oli useampia eikä isoihin kirjakauppoihin ollut edes tarvetta mennä. Englanninkielisiä kirjoja löytyi todella hyvin ja tällä reissulla jätinkin feministisen tietokirjallisuuden kauppoihin, muuten tuhot olisivat olleet vielä laajemmat ;D 

Mikä on teidän lempikirjakauppanne ja onko jokin näistä kirjoista tuttu?

9. maaliskuuta 2019

koonti joka päivä on naistenpäivä -haasteen ensimmäisestä kierroksesta

Ihanaakin ihanampi Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaaste saa jatkoaikaa! Ensimmäisellä kierroksella sain luettua 4 kirjaa, mutta nyt kun aikaa on vuosi, yritän ottaa hieman suurempia tavoitteita. Tässä kuitenkin koonti ensimmäisestä kierroksesta!

Luin:
♥ Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata

Jokainen kirja oli huikea. Veljeni Leijonamieli on kuulunut suosikkikirjoihini yläasteelta lähtien ja Jacksonin ja Salmisen kirjat nousivat sille listalle myös. Tikkanenkaan ei pettänyt vaan oli mahtavaa feminististä tarinankerrontaa. Klassikot eivät ole kuuluneet kirjoihin, joita juurikaan luen, mutta tämän haasteen myötä saamieni loistavien kokemusten perusteella se tulee muuttumaan. Ja on itseasiassa muuttunutkin jo. Joten kiitos Laura ja Mira!

Tulevan vuoden aikana haluan lukea ensimmäisen Austenini ja Brontëni, Woolfini ja de Beauvoirini, jatkaa uppoutumista Minna Canthiin ja Tove Janssoniin sekä laajentaa lukemistoani myös intersektionaalisempaan suuntaan Maya Angeloun, Alice Walkerin, Audle Lorden ja Toni Morrisonin kautta. Kaikkeen en ehkä pysty, mutta haluan kuitenkin yrittää. Niin ihania kuin uutuuskirjat ovat, on klassikoiden kaanonin muuttaminen myös tärkeää. Ties kuinka monta uutta lempikirjaakin löytyy matkan varrella. 

1. maaliskuuta 2019

lukemattomat naiset vol. 2


Lukemattomat naiset vol. 2 on täällä taas! Viikon päästä tämä feminismin ja naiseuden kirjallinen ylistyslaulu taas alkaa ja olen ihan superfiiliksissä. Selkeyden vuoksi muutin haasteen nimen Lukemattomiksi naisiksi (ent. Prinsessoja ja astronautteja), jotta tästä on helpompi pysyä kärryillä. Tämä lukuhaaste on mun lempilapsi ja toivon, että se innostaa teitäkin! Kokosin tähän postaukseen kirjavinkkejä eri haastekohtiin sekä oman lukulistani, jotta haasteen aloittaminen on mahdollisimman helppoa. Ja kuvaa saa käyttää blogeissa ja someissa, kun mainitsee haasteen!

 m i l l o i n  Alkaa 8.3.2019 (kansainvälinen naisten päivä) ja loppuu 11.10.2019 (kansainvälinen tyttöjen päivä).

 m i k s i  Miehet ovat kautta aikojen saaneet paremmin kirjoja julkaistavaksi, esille ja kuuluviin. Kirjailijanaiset tai naisista kertovat kirjat eivät ole saaneet samanlaista arvostusta ja näkyvyyttä, niitä pidetään helposti vain "naisten kirjoina" kodista, perheestä ja rakkaudesta, vaikka naisilla on paljon muutakin sanottavaa. Lukuhaasteen tarkoituksena on tuoda esille kirjailijanaisia, naisen elämään kuuluvia tärkeitä asioita, joita ei ole kuultu tai joista on jopa vaiettu kokonaan.

L U K U H A A S T E E T 

I. (Oma)elämäkerta naisesta tai sukupuolivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä 
s u o s i t u k s e t 
Janet Mock: Redefining Realness
Laura Save: Paljain jaloin
Anne Frank: Päiväkirja

l u k u l i s t a l l a
Minna Maijala: Herkkä, hellä, hehkuvainen - Minna Canth
Hanna-Reetta Schreck: Minä maalaan kuin jumala - Ellen Thesleffin elämä ja taide
Agneta Rahikainen: Edith - runoilijan elämä ja myytti
Maija Salmi & Meeri Koutaniemi: Ilopangon vankilan naiset
Hanna-Reetta Schreck, Iida Turpeinen ja Annukka Mäkijärvi: Ellen T. - sarjakuvaromaani
Mercedes Bentso: Ei koira eikä mieskään
Kate Evans: Red Rosa - a graphic biography of Rosa Luxemburg
Lena Dunham: Not that kind of girl 
Alison Bechdel: Are you my mother?

II. Kirja naisen vartalosta/vartalonosasta tai sen toiminnasta 
s u o s i t u k s e t 

l u k u l i s t a l l a 
Eve Ensler: Vaginamonologeja
Nina Brochmann & Ellen Stokken Dahl: Vau mikä vagina!
Anne Ignatius: Joka kymmenes nainen - elämä endometrioosin kanssa
Nadya Okamoto: Period Power - a manifesto for the menstrual movement
Roxane Gay: Hunger - a memoir of (my) body
Abby Norman: Ask me about my uterus - a quest to make doctors believe in women's pain
Michele Lint Hirsch: Invisible - how young women with serious health issues navigate work, relationships and the pressure to seem just fine
Sonya Renee Taylor: The body is not an apology - the power of radical self-love

III. Kirja feminismistä 
k a u n o k i r j a l l i s e t  s u o s i t u k s e t
Saara Turunen: Rakkaudenhirviö tai Sivuhenkilö
Laura Gustaffson: Pohja
Rupi Kaur: milk & honey
Megan Beech: You sad feminist

t i e t o k i r j a l l i s e t  s u o s i t u k s e t 
Roxane Gay: Bad Feminist
Koko Hubara: Ruskeat tytöt

l u k u l i s t a l l a
Sara Stridsberg: Unelmien tiedekunta
Katja Kettu & Krista Petäjäjärvi: Pimppini on valloillaan - naisiin kohdistuva seksuaalinen vallankäyttö
Eveliina Talvitie: Hieno vai huono - nainen jolla on maine
Laura Bates. Misogynation - the true scale of sexism
Roxane Gay (toim.): Not that bad - dispatches from rape culture
(koko listan löydät Goodreadistani, se ei ihan heti lopu...)


IV. Kirja tytöstä/naisesta, joka on erilainen kuin sinä 
Huom! Suositukset tehty valkoisen cis-naisen näkökulmasta, joka elää heterosuhteessa ja on toimintakyvyltään "normaali".

k a u n o k i r j a l l i s e t  s u o s i t u k s e t
Kata Melander: Älä irrota (pyörätuolia käyttävä nainen)
Holly Bourne: Oonko ihan normaali? (päähenkilöllä pakko-oireinen häiriö)
Rivers Solomon: Menneisyyden kaiku (päähenkilö on rodullistettu ja intersukupuolinen)
Rainbow Rowell & Kris Anka: Runaways (naisten välinen romanttinen suhde)

t i e t o k i r j a l l i s e t  s u o s i t u k s e t 
Katso suositukset kohdasta I, esimerkiksi Persepolis, Ruskeat tytöt, Minä olen Malala, Redefining Realness, Tove Jansson - tee työtä ja rakasta

l u k u l i s t a l l a 
Katja Kettu: Rose on poissa (kirjan henkilö on puoliksi suomalainen, puoliksi ojibwa-intiaani)
Paula Tilli: Toisin - minun Asperger-elämäni (kirjailijalla on Aspergerin syndrooma)
Tahereh Mafi: A very large expanse of sea (päähenkilö on muslimityttö)
Sarah Crossan: One (siamilaiset kaksoset)
Nnedi Okorafor: Who fears death (päähenkilö on afrikkalainen)

V. Naisen kirjoittama klassikko 
Ihanien Lauran ja Miran Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaaste päättyy samana päivänä kuin Lukemattomat naiset alkaa ja heidän suostumuksellaan jatketaan naisten kirjoittamien klassikoiden juhlimista!

s u o s i t u k s e t
Tove Jansson: Muumi-kirjat

l u k u l i s t a l l a
Minna Canth: Hanna
Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo
Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata
Simone de Beauvoir: Toinen sukupuoli
Virginia Woolf: A room of one's own

VI. Kirjavinkki sinua inspiroivalta naiselta/sukupuolivähemmistöön kuuluvalta henkilöltä 
Pyydä suositus kirjasta sukulaiselta, ystävältä, nettitutulta, julkkikselta... Pääasia on, että luetaan mitä muut naiset tai sukupuolivähemmistöön kuuluvat lukevat!

VII. Kirja naisten välisestä yhteistyöstä tai ystävyydestä 
s u o s i t u k s e t
Laia Jufresa: Umami

l u k u l i s t a l l a
Elena Ferrante: Loistava ystäväni
Zadie Smith: Swing time
Marjane Satrapi: Pistoja
Alice Walker: Häivähdys purppuraa
Sam Maggs: Girl Squads
Rainbow Rowell: Attachments
Natalie C. Parker: Seafire

Listoja voisi jatkaa loputtomiin, mutta tästä pääsee varmaan hyvin liikkeelle. Sitten ensimmäinen haastekysymys: Kuka on sinun kirjahyllysi lukematon nainen? Minulla ykköseksi nousee Sara Stridsberg, jonka molemmat suomennetut teokset odottavat edelleen hyllyssä. Ja kertokaa ihmeessä, aiotteko osallistua haasteeseen!

25. helmikuuta 2019

rivers solomon: menneisyyden kaiku

Rivers Solomon: Menneisyyden kaiku
Suomentanut: Einari Aaltonen
Kustantanut: Like (2018)
Sivuja: 355
Arvostelukappale


”Jäljellä olivat vain nälväisyt, arpinaaman polven rusahdus ja päälle vyöryvä menneisyyden kaiku, tylyt haamut. Entinen elämä oli riivannut hänet, antanut hänelle voimaa, mutta niin kuin kaikki muukin, se oli ammentanut hänet tyhjiin ja kaikonnut.”

Rivers Solomonin esikoisteos on nopeasti vilkaistuna scifikirja muiden joukossa, ihmiskunta avaruusaluksessa etsimässä uutta elämää. Se on kuitenkin enemmän, se on julistus, sotahuuto, avunpyyntö, silmille hyppäävä osoitus. Rasismi, seksismi, sorto ja väkivalta murentavat kenet tahansa, mutta mitä enemmän poikkeat ”normaalista”, sitä suuremmassa vaarassa olet. 

Kirjan päähenkilö Aster on intersukupuolinen, rodullistettu ja mitä ilmeisimmin autismin kirjon henkilö. Häntä on satutettu henkisesti ja fyysisesti lapsesta asti, haukuttu, nälvitty, käytetty hyväksi. Aster ei kuitenkaan ole uhri vaan jääräpäinen ja äärimmäisen älykäs nuori nainen, joka ei alistu sortoon. Avaruusalus Matilda, jolla Aster asuu, on pienoisyhteiskunta kauheimmillaan: väkivaltaa käytetään mielivaltaisesti ja mitä korkeammalla hierarkiassa olet, sitä helpommin julmat teot katsotaan läpi sormien. Kirjassa seurataan kapinan alkua Asterin lisäksi aluksen ylilääkärin, jota kutsutaan Kirurgiksi ja Asterin hyttikaverin Gisellen näkökulmasta. Näiden kolmen vastustus on hyvin erilaista ja siksi niin mielenkiintoista. Ottaisiko itse mahdollisimman neutraalin suhtautumisen vastaaviin tapahtumiin vai taistelisiko sortoa vastaan kaikin keinoin?

Solomonin esikoisteos on taidokas, sillä se ei kerro kaikkea ja juuri sopivasti. Tietyt asiat ymmärtää rivien välistä, mutta kaikelle ei anneta selitystä ollenkaan. Teoksen osat on nimetty tieteellisten termien mukaan esimerkiksi astrofysiikaksi, mikä vahvistaa Asterin ajatusmaailmaan uppoutumista. Hänelle asiat ovat kaavoja, kuvauksia, tieteellisesti mitattavia asioita. Teoksessa kommentoidaan rotusortoa, naisen asemaa ja luokkaeroja taitavasti, etäännyttäen todellisen maailman ilmiöitä sopivasti lukijasta, kuitenkin jättäen ne tunnistettaviksi. 

Menneisyyden kaiku ei ole iloinen tarina, se ei ole edes selviytymistarina. Se on tarina, joka on ollut pakko kirjoittaa. Solomon kirjoittaa, miten kaikesta jää jälki, mutta joskus pelkkä jälki ei vain riitä. Nähtäväksi jää, millaisen jäljen Menneisyyden kaiku jättää kirjallisuuden historiaan, ihmisten mieliin ja oikeudenmukaisuuden puolesta taisteluun. Muuttuvatko jäljet näkyviksi?

16. helmikuuta 2019

sally salminen: katrina


Sally Salminen: Katrina
Suomentanut: Juha Hurme
Kustantanut: Teos (2018)
Sivuja: 448

Lukuhaasteet: Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaaste ja Reading Women Challenge, kohta 14. translated book published before 1945

"Hän oli kasvanut surun ja kivun läpi tämän kaiken yhteyteen ja juurtunut lopultakin Ahvenanmaan kallioiseen rantaan."

Sally Salmisen Katrina on kirja, johon tartuin lähes pelkästään Mitä luimme kerran -Lauran suositusten myötä. Luin sitä hiljakseen työmatkoilla Bookbeatista ja ennen kuin huomasinkaan, aloin odottamaan bussimatkoja, aamuja ja iltapäiviä, Katrinan äärelle palaamista ja lopulta sen luettuani oli pakko käydä ostamassa fyysinen kirja ja lainata se heti äidille. Niin hyvä Katrina oli. 

Katrina kertoo pohjanmaalaisesta maalaistytöstä nimeltä Katrina, joka suuripuheisen ahvenanmaalaisen Johanin tavattuaan päättää mennä naimisiin ja lähteä kiireen vilkkaa ilman kapioita Johanin matkaan ihanalle Ahvenanmaan saarelle, jossa omenapuut kukkivat ja kotitalo olisi valkea ja kaksikerroksinen. Saarelle saavuttuaan Katrinaa on kuitenkin vastassa ihan toinen todellisuus: Johan onkin hölmö suurisuu, jolla ei ole homeista torppaa parempaa kattoa tarjota tuoreelle morsiamelleen, omenapuista puhumattakaan. Köyhyys ja katkeruus kalvavat Katrinan mieltä ja vatsaa, mutta ylpeänä ja suoraselkäisenä pohjalaisnaisena hän ei anna periksi vaan jää Ahvenanmaalle. Siellä elämään tulevat kapteenit ja kapteenskat, useampi lapsi, naapurit ja kova työ pienillä tuloilla. 

Kirja on kertomus Katrinan elämästä Ahvenanmaalla iloineen ja suruineen, mutta ennen kaikkea se on kuvaus ihmisyydestä ja yhteiskunnasta. Salmisen kirja tuo mieleen Minna Canthin, niin terävää sukupuoliodotusten ja luokkajaottelun kritiikki on. Ihmiset ovat toistensa ahneuden armoilla ja köyhyyden kierteestä on lähes mahdotonta rimpuilla irti. Torpparinaisen rooli on kova ja yksinäinen, eikä iloja paljon ole: vaikka lapsien syntymä iloinen asia onkin, tuo se lisää suita ruokittavaksi jo muutenkin köyhälle perheelle. Kirja on myös kuvaus kumppanuudesta ja anteeksiannosta niin itseä kuin muita kohtaan. Omat virheensä ja toisten erheet annetaan anteeksi ajan saatossa, sillä muuten niin raskasta ja surullista elämää ei kestäisi. 

Hahmot ovat moniulotteisia, kieli sujuvaa ja Juha Hurmeen suomennos ilahduttava. Kirjaan on jätetty lainasanoja kuten afääri ja fundeerata, ja koskaan Ahvenanmaalla käymätön lukija voi kuvitella, että juuri noin Katrina olisi puhunut, pikkuhiljaa omaksunut ruotsinkielisiä sanoja suomen kielensä joukkoon. Katrina on kirja, jonka soisi päätyvän mahdollisimman monen käsiin, sillä tämä alunperin vuonna 1936 ilmestynyt helmi on juuri sitä - edelleen puhutteleva, upeasti kirjoitettu ja oman paikkansa klassikkojen hyllyssään lunastava. Katrina hyppäsi lempikirjojen joukkoon ja uskon sen kulkevan mukanani vuosia, lempeänä muistuttajana siitä, että uutuushylly ei ole ainut paikka löytää uusia kirjallisia rakkauksia. 

10. helmikuuta 2019

hiljaisia ja tyhmiä tyttöjä eli tammikuun luetut



Ajattelin satunnaisten miniarviopostausten sijaan alkaa taas tekemään kuukauden koosteita, jotta kaikki luetut kirjat pääsisivät jollakin tapaa blogiin ja miniarviot tulisivat järkevässä ajassa lukemisesta eikä esimerkiksi useamman kuukauden jäljestä. Linkitän postaukset kirjan nimeen, jos kirjasta on erillinen arvio. Tammikuussa luin 6 kirjaa, ihan hyvä startti tälle kirjavuodelle!


Hyvä kattaus siitä, millaisia naisia suomiräpin kentällä on vaikuttanut ja vaikuttaa.



Yksi lempikirjoistani ol ihana uudelleenluettunakin.


Sally Salminen: Katrina

Postaus tulossa, mutta tämä oli kuukauden lemppari!


Debbie Tung: Quiet girl in a noisy world

Ihanan samaistuttava sarjakuva introvertista naisesta. Tämän voisi lukea aina silloin kun tuntuu, ettei riitä maailmalle. Semmoinen fiiliskirja, tämä iskee tai ei.


Harriet Dyer: The little book of feminism

Alle satasivuinen pikkukirja antaa hyvän kertauksen feminismin eri aalloista, päävaikuttajista, ajettavista asioista ja feminismin nykytilasta. Lopussa on myös kirjalista 1800-luvulta nykypäivään, tämän voisin ottaa haasteeksi lukea.


Tiitu Takalo: Tyhmä tyttö


Tiitu Takaloa on suositeltu Liv Strömquist-postausten yhteydessä ja vihdoin tartuin hänen kokoelmateokseensa. Sarjakuvat olivat hyviä, mutta Liv-vertaus ei tee niille hyvää. Huumoria tai historiaan/faktoihin perustuvia sarjakuvia ei juuri ole vaan Takalo kuvaa sarjakuvan keinoin naisen elämää ja sen mutkia feministisestä näkökulmasta. Lisäperehtymisen arvoinen, mutta ei vienyt täysin sydäntä.

Monia muitakin kirjoja luin tammikuun aikana, mutta lasken luettuihin vain loppuun asti luetut. Keskeneräisiä kirjoja on ihan liian monta ja Goodreadsini ei todellakaan heijastele todellista tilannetta, katsotaan miten tästä taas selvitään. 

Miten teidän kirjavuotenne on lähtenyt käyntiin?