21. huhtikuuta 2019

holly bourne: katsokaa miten onnellinen olen

Holly Bourne: Katsokaa miten onnellinen olen
Suomentanut: Kristiina Vaara
Kustantanut: Gummerus (2019)
Sivuja: 396
Arvostelukappale

Haasteet: Magical Readathon (O.W.L.S.) charms: an adult work
Lukemattomat naiset vol. 2: kirja feminismistä

"Samppanjan usvasta ja entisestään kuivemmaksi käyvästä suustani huolimatta pystyn käsittämään, että minä *olen* hän. Minä olen se henkilö, ja minulla kyllä on ystäviä, ja minulla kyllä on elämä, ja minulla kyllä on hauskaa. Se ei ole valhetta. Se on totta. Mutta jos se on oikeasti totta, niin miksi haluan niin epätoivoisesti todistella sitä kaikille?"

Holly Bourne on mahtava nykyajan summaamisen nero, jonka kirjoissa feminismi ja mielenterveys ovat osana kaikkea: niitä ei huudeta päin naamaa koko ajan, mutta ne ovat siellä, koko ajan. Katsokaa miten onnellinen olen ei tee poikkeusta, vaan vahvistaa Bourne-rakkauttani.

Katsokaa miten onnellinen olen kertoo kolmekymppisestä Tori Baileysta, miljoonia kirjoja myyneestä self-help -gurusta, jonka teesinä on haistattaa pitkät lokeroille ja ennalta päätetyille poluille ja vahvistaa sitä, että jokainen saa olla mitä on. Tori on hyvä ylläpitämään tätä kulissia, sanomaan oikeat asiat oikeaan aikaan somessa, esittämään roolinsa oikein. Kuitenkin yksityiselämässään Tori kadehtii ystäviään, jotka menevät naimisiin ja saavat lapsia, kun hänen pitkäaikainen poikaystävänsä ei suostu edes harrastamaan seksiä, saati keskustelemaan sitoutumisesta. Tori painii julkisuuskuvansa ja todellisuuden ristiriidan kanssa, miettien, mikä onkaan menestymistä ja onnellisuutta.

Bournen kirjat ovat aivan hulvattoman hauskoja. Bourne osaa kiteyttää asioita ja ajatuksia, joita ei edes ajatellut muiden ajattelevan. Hän ujuttaa kirjaansa niin Harry Potterin, Doctor Whon kuin Pokemonit ja saa sisäinen nörttitytön hihkumaan riemusta. Kaiken hauskuuden ja samaistuttavuuden rinnalla Bourne käsittelee isoja teemoja: epätasapainoista parisuhdetta ja narsistista puolisoa, sosiaalista mediaa ja sen luomia mielikuvia ja niiden ristiriitaa todellisuuteen, menestystä ja sitä, että menestyvätkin ihmiset ovat vain ihmisiä, naisille asetettuja rooleja ja kuinka on tabu noudattaa niitä, olla noudattamatta niitä ja kaikkein pahin, vaihtaa mielipidettä. Katsokaa miten onnellinen olen on Bournen ensimmäinen aikuistenkirja ja vaikka kirjassa onkin hyvittämisvibraattoreja ja runsaita viinitarjoiluja, ei se tunnu eroavan niinkään paljon Normaali-trilogiasta, vaan on ehkä enemmän trilogian hieman vanhempi isosisko. Enemmän aikuisuus tulee hahmojen iän ja elämänvaiheiden kautta, seksi ja alkoholi kun eivät ole olemassa missään aikuisuuden umpiossa. 

Sanomattakin selvää, olen täysi Holly Bourne -fani tässä vaiheessa. Tämä kirja oli ehkä lempparini häneltä, mikä voi johtua siitä, että hahmojen elämäntilanteet ovat lähempänä omiani kuin 16-vuotiaiden tyttöjen. Parasta kirjallisuudessa on mielestäni se, kun sillä pystytään sanoittamaan ja yleistämään yksilöiden kokemuksia. En tiedä kuinka Bournen kirjat kestävät aikaa, mutta selvää on, että ne osuvat tähän päivään just eikä melkein.

teksti julkaistu myös Päähenkilö-blogissa

19. huhtikuuta 2019

h e l s i n k i l i t 2 0 1 9 // t ä r p i t

kuva Helsinki Lit -nettisivuilta
Helsinki Lit on kuukauden päästä ja olen ensimmäistä kertaa menossa, jee!

 p e r j a n t a i 

17.10. Pascal Engman & Li Andersson (ruotsiksi)
Mikä tahansa, mitä Li Andersson tekee, kiinnostaa. Engman on kirjoittanut trillerin äärioikeistosta ja Andersson haastattelee häntä. Tämä keskustelu saattaa jäädä katsomatta, sillä ruotsin kielen taitoni ei ole mikään parhain mahdollinen, mutta kiinnostaa kovasti!

17.50 Kim Thuy & Silvia Hosseini (englanniksi)
Gummerus on juuri julkaissut Thuyn omaelämäkerrallisen romaanin, joka käsittelee venepakolaisuutta Vietnamista ja uuden elämän aloittamista. Hosseini on kirjoittanut Pölyn ylistys -esseekokoelman ja haastattelee Thuyta. 
Luettavaksi Kim Thuy: Ru // Silvia Hosseini: Pölyn ylistys

18.50 Nina Lykke & Saara Turunen (englanniksi)
Sally Rooneyn peruuntumisen tilalle tuleekin Nina Lykke, jolta ilmestyy Ei, ei ja vielä kerran ei -niminen romaani toukokuussa. Lykken ja Turusen kirjoissa kritisoidaan keskiluokkaa ja Turunen tulee haastattelemaan Lykkeä aiheesta. 
Luettavaksi Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei // Saara Turunen: Tavallisuuden aave ja muita näytelmiä


 l a u a n t a i 

13.40 Hassan Blasim & Laura Saarikoski (arabiaksi/englanniksi)
Hassan Blasim on Irakista Suomeen muuttanut palkittu kirjailija, jonka tänä keväänä ilmestynyt esikoisromaani on "kuin nyky-Helsinkiin sijoittuva Tuhannen ja yhden yön tarinoita".
Luettavaksi Hassan Blasim: Allah99

15.50 Rachel Cusk & Philip Tier (englanniksi)
Rachel Cusk on ihastuttanut lukijat Ääriviivat-romaanillaan ja Siirtymä-romaani on juuri ilmestynyt suomeksi. Romaanitrilogiassa käsitellään luovuutta, taiteilijuutta, kirjoittamista ja tarinoita, Cuskin kirjoittaessa feministisesti ja autofiktiivisesti näistä aiheista. 
Luettavaksi Rachel Cusk: Siirtymä

Luettavaa siis riittää kuukaudeksi ja tuskin kaikkea ehdinkään lukemaan, mutta innolla odotan ensimmäistä Helsinki Lit:iäni ja kirjatapahtumien ihanaa pöhinää! Kenen esitystä sinä odotat Helsinki Lit:issä?

14. huhtikuuta 2019

linda-maria roine & venla pystynen: mercedes bentso - ei koira muttei mieskään

Linda-Maria Roine & Venla Pystynen: Mercedes Bentso - ei koira muttei mieskään
Kustantanut: Johnny Kniga (2019)
Sivuja: 320 / 6h 5min

Haasteet: Lukemattomat naiset vol. 2: omaelämäkerta

"Naisena ei voinut mennä mihinkään yöksi ilman et oli valmis panemaan tai pakenemaan."

Mercedes Bentso: ei koira muttei mieskään on 25-vuotiaan Linda-Maria Roineen elämäkerta rankasta lapsuudesta, hyväksikäytöstä, oman paikan etsimisestä, narkkarimaailmasta, romanikulttuurista, mielenterveyden särkymisestä ja palasten keräämisestä. En arvostele Roineen elämää tai valintoja, vaan kirjaa ”teknisine” puolineen. Tämä on tarina, jota on välillä epämukava lukea, mutta jonka useampien pitäisi kuulla. 


Kuuntelin kirjan äänikirjana Roineen itsensä lukemana ja se oli hyvin toteutettu. Äänikirjana toisteisuus ei häirinnyt niin paljon kuin olisi ehkä luettuna häirinnyt. Kirjassa Roine lukee biisejään ja ne on sijoiteltu tarinan kronologian mukaan, biisit ovat välillä suoria kohtauksia Roineen elämästä ja välillä taas tunteiden purkamista ja raivoa. Vaikka kirjasta tai Roineen lyriikasta ei pitäisi, ei voi olla huomioimatta sen feministisiä saavutuksia: romanikulttuurissa eläneen entisen narkkarin raivo hyppää silmille, korville, ihon alle eikä päästä helpolla. Menestystarinoita on kuultu ja vaikka tämäkin omalta osaltaan on sellainen, ei Roine väitä olevansa ehjä tai valmis. Ihanaa kirjassa oli se, kuinka Roine tuo esille äitinsä loppumatonta tukea ja hyväksyntää, vanhemman ehdottoman rakkauden merkitystä elämässä selviytymiselle. 

Todennäköisesti olisin pitänyt kirjasta enemmän, mikäli se olisi lopetettu eri tavalla. Lopussa Roine summaa yhteen elämänsä tapahtumia ja missä hän on nyt menossa. Kirjan loppupuolisko keskittyy Roineen kehittyvään suhteeseen hänen avopuolisoonsa Janneen. Petyin, kun useita kertoja seksuaalisen väkivallan, manipuloinnin ja lähisuhdeväkivallan uhriksi joutunut Roine ei kerrokaan lopussa uransa suunnasta, omista unelmistaan vaan siitä, kuinka ihanaa on olla avovaimo ja äitipuoli. Lopusta tulee olo, että kaikesta miesten tekemästä väkivallasta selviää, kun löytää oikean miehen ja se ei tunnu siltä viestiltä, mitä kirjan ”pitäisi” välittää. Toki Roineen puolesta on onnellinen, mutta suuremmassa kaavassa naisten perinteisistä rooleista ei pyristelläkään irti niin kuin muu kirja antaa ymmärtää. Samoin kirjaa voi valitettavasti lukea stereotypioita toisintavana kertomuksena. Lähes kaikki Roineen tapaamat romanimiehet ovat narkkareita, jotka hakkaavat naisia ja kritiikittä kirjaa voisi lukea omia ennakkoluuloja pönkittämään. Tämä tuskin myöskään on ollut Roineen tarkoitus, mutta valitettavasti hyvät tarkoitusperät eivät pyyhi sitä, mitä paperilla on.

Kaiken kaikkiaan kirja on elämäkerta, jonkalaisia toivoisin enemmän julkaistavaksi. Vaikka narkkarielämäkertoja on luettu jo vuosikymmeniä, asiat ja asenteet eivät ole muuttuneet tarpeeksi, jotta huumeriippuvaiset saisivat tarvitsemansa avun ja ymmärryksen. Kritiikittä kirjaa ei kannata lukea, mutta jos kriittistä lukutaitoa käyttää, voi kirjasta saada paljonkin irti. Äänikirjalle suuri suositus!

12. huhtikuuta 2019

laura lindstedt: ystäväni natalia


Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia
Kustantanut: Teos (2019)
Sivuja: 220
Arvostelukappale

Haasteet: Lukemattomat naiset vol. 2: kirja naisen kehonosasta tai sen toiminnasta

"Niin, minä ymmärsin jo yläasteiässä, että Asiat, sellaiset jotka on syytä kirjoittaa isolla kirjaimella, niin kuin Häpeä, josta olen yrittänyt tehdä rakkaimman ystäväni, on syytä kehystää, eikä vain kehystää vaan myös laittaa näkyville, päivittäin kohdattavaksi. Silloin niistä kuluu pois salailun surkeus."

Ystäväni Natalia on Laura Lindstedtin uutuus, kirja hyperseksuaalisesta Nataliasta hänen terapeuttinsa silmin. Asetelma tuntuu absurdilta terapeutin vaitiolovelvollisuuden ja naisten seksuaalisuuden tabuaseman vuoksi, että eihän kirjasta voinut kuin kiinnostua. Se veikin mennessään, hämmensi hyvin paljon ja jätti ajattelemaan. 

Lindstedtin kieli on ihanaa, soljuvaa, sellaista jonka myötä aina ajattelen, että suomen kieli ja suomalainen kaunokirjallisuus on ihaninta, mitä maailmassa on. Kirjaa halusi lukea jo kielenkin takia ja työmatkan päättyminen ärsytti joka päivä. Kirjassa myös tuodaan ihanasti esille taide ja kirjallisuus, kirjojen merkitys ja tällainen osuu kaltaiseeni kirjojen rakastajaan syvästi. Mikä olisi ihanampaa kuin toinen ihminen, joka todentaa omat ajatukset?

Natalian hahmo on hyvin ristiriitainen. Terapeutti selvästi kiintyy häneen tai ainakin kiinnostuu hänen tarinastaan, mutta silti Natalia tuntuu olevan terapeutille hänen itse kehittämänsä terapiatekniikan koekaniini. Natalia tekee mitä absurdeimpia asioita vastaanotolla ja sen ulkopuolella, peruu tapaamisia ja on selvästi kaukana tasapainoisesta suhteesta itseensä, mutta terapeutti tuntuu tarttuvan vain niihin asioihin, jotka Natalia itse valitsee ottaa esille. Samalla terapeutti kuitenkin tuo esille tohtorin tutkintoaan ja ylenkatsoo "Valviran hyväksymiä idiootteja". Kirjassa ei ole hahmoja, joista pitäisi, mutta näiden epätäydellisten ja välillä inhottavinkien hahmojen kautta käsitellään seikka jos toinenkin. Summausta on vaikea antaa, kun kirja lipuu vain eteenpäin ja yhtäkkiä onkin jo loppu. 

Vaikka kirja on olevinaan Natalista, ei Natalia saa ääntä ollenkaan vaan hänet esitetään terapeutin kautta. Kirja saakin pohtimaan, onko kirjan motiivina kuitenkin herätellä lukijaa miettimään omia reaktioitaan Nataliaan, kuten terapeuttikin tekee sekä pohtimaan näkökulmia, ymmärrystä siitä että oma näkökulma on aina rajallinen. Eihän kukaan meistä ole kokonainen, ei ainakaan toisen silmien läpi nähtynä. 

6. huhtikuuta 2019

helmi-maaliskuun luetut


Ollaan jo huhtikuussa ja tuntuu hassulta, ettei helmikuusta oikeasti ole sen kauempaa. Silti, voisihan näitä postauksia yrittää tehdä ajallaan, eikä jättää rästiin... Kevät on tuonut mukanaan kuraiset tassut, ihania lukuhaasteita ja energiaa jopa toteuttaa niitä! Postaussaldoni kahden kuukauden kirjoista on 2/11, mutta postauksia on tulossa! Tietokoneeni on ollut lähinnä Parks & Recreation -maratonlaite, mutta yritän taas parantaa tapani, kuten aina :-D

 h e l m i k u u 

Eva Wahlström: Rajoilla
Luin tämän Readin Women -haasteen kohtaan 10 (a book about woman athlete). Kuuntelin kirjan äänikirjana ja se ehkä helpotti lukukokemusta, joka tuntui aika itseään toistavalta. Evan tarina oli kuitenkin kiinnostava ja hattuni nousee Evaa ja hänen uraansa kohtaan. 

Neil Gaiman: Preludes & Nocturnes (Sandman vol.1)
Gaiman on lempikirjailijani ja hänen kirjoittamaansa Sandman-sarjakuvaa kehutaan aina. Ensimmäinen osa ei täysin räjäyttänyt päätä, mutta jatkan varmasti sarjan lukemista. 

Yrsa Daley-Ward: bone
Kuuntelin kirjan äänikirjana Black History Monthin kunniaksi. Runokokoelma oli kaunis, vahva ja haluaisin joskus myös lukea sen. Pelkäsin, osaanko kuunnella runoja luettuna ja keskittyä niihin, mutta Daley-Ward oli upea lukija. 

Laia Jufresa: Umami
Ihana, ihana Umami. Kirja muistutti jotenkin yhtä lempparikirjaani eli Siilin eleganssia. Kirja on vain alleviivausta toisensa perään, mutta harmikseni en saanut ukkosesta kiinni ja tänne jäi kirjoittamatta. Mutta lukekaa tämä!!

Luen tosi vähän scifiä, mutta tämä sai haluamaan lisää. Intersektionaalinen scifikirja kapinasta valtaa pitäviä kohtaan, what's not to love? Tämän luin myös Black History Monthia varten. 

 m a a l i s k u u 

Susinukke Kosola: Varisto
Odotin melkein vuoden Variston lukemista, koska en halunnut tuhlata sitä, halusin odottaa oikeaa fiilistä. Fiilis tuli vihdoin, mutta jäin hämmentyneeksi. Tykkäsin, mutta ei se lempparini, Avaruuskissojen leikkikalun, edelle mennyt. Varisto vaatii useita lukukertoja, että siitä saisi selvää.

Märta Tikkanen: Miestä ei voi raiskata
Ihana Joka päivä on naistenpäivä -klassikkohaaste on tuonut elämääni useita uusia lemppareita ja Märta Tikkasen Miestä ei voi raiskata on yksi sellainen. Nainen tulee raiskatuksi ja päättää kostaa. Kai se on väärin, mutta tykkään tällaisista kostotarinoista, että naiset ottavat oikeuden omiin käsiinsä kuten miehet ovat tehneet kautta aikojen. Go girls!

Minna Maijalan toimittama novellikokoelma oli ihana ja sai tajuamaan, että tarvitsin ehkä vähän pidemmän sulattelemisajan novelleille kirjallisuudenlajina kuin muut bloggaajat, mutta ennustan, että tulen tutustumaan niihin vielä ja rakastumaan.

Neil Gaiman: The Ocean at the End of the Lane
Hankin viime vuonna lähes kaikki Gaimanin kirjat hyllyyni ja luen niitä nautiskellen, hitaasti, tietäen saavani loistavia kokemuksia. Luin tämän lukupiirin kanssa ja tykkäsimme kaikki tästä. Bloggaus ehkä tulossa? Ehkä?

Linda-Maria Roine & Venla Pystynen: Mercedes Bentso - ei koira muttei mieskään
Roineen itse lukema äänikirja toimi hyvin, suosittelen niille, jotka lukivat Nancya teininä. Bloggaus tulossa!

Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia
Natalia oli hämmentävä ja upea matka, jonka ympäriltä ajatuksia täytyy keräillä vielä tovin. Bloggaus tulossa tästäkin!


Huhtikuussa keskityn Magical Readathoniin eli suorittamaan O.W.L.S.-arvosanoja kirjojen muodossa. Koska mitä muuta ihminen haluaisi olla kuin noita? Mitä te meinaatte lukea huhtikuussa?

19. maaliskuuta 2019

minna canth: ihmisen kuvia


Minna Canth: Ihmisen kuvia
Toimittanut: Minna Maijala
Kustantanut: Gummerus (2019)
Kannen suunnittelu: Sanna-Reeta Meilahti
Sivuja: 299

Pyydetty kustantajalta arvostelukappaleeksi

"- Ehk' ei tietensä, ei ajattele sitä selvään, eikä tunnusta kenties itselleenkään.
- Niin, kyllähän ihmis-sydän on kummallinen kapine."

Hyvää Minna Canthin ja tasa-arvon päivää! 175-juhlavuosi ei ole kirjamaailmassa mennyt ohi, vaan Canth-aiheisia kirjoja on tullut vuoden sisään useita. Niistä kaunein on Minna Maijalan toimittama Ihmisen kuvia, jossa on yhdeksän Canthin tuntemattomampaa novellia. Olen aiemmin lukenut Canthilta vain Anna Liisan lukiossa sekä viime vuonna Minna Canth -lukuhaasteeseen Työmiehen vaimon. Canth on kuitenkin kirjailija, johon haluan enemmänkin paneutua, onhan hän suomen OG feministi. Ihmisen kuvia oli hyvä johdattelu Canthin teosten teemoihin ja kieleen, eikä hurmaantumiselta voinut välttyä.

Novellien kantavina teemoina ovat köyhyys, epäoikeudenmukaisuus, normeja kyseenalaistavat hahmot, kärsimys ja kuolema. Yllätyin, että useammassa novellissa tehtiin itsemurha tai ajateltiin sen tekemistä, mutta Maijala tuo esipuheessaan esille itsemurhan olleen tabu, jota Canth halusi käsitellä. Myöskin mielen sairauksia käsitellään useassa novellissa, ovat ne sitten synnynnäisiä tai johtuvat liiasta joutilaisuudesta ja itsekkyydestä. Ihmisen kuvat eivät ole kauniita tai säröttömiä, mutta siksi Canth niin vaikuttava kirjoittaja onkin: tuo ihmisen esiin kaikkine inhottavine, hankaline puolineen puolueettomasti ja rehellisesti, jättäen lukijalle tilaa tulkita. Siltikin Canthin mielipiteet tulevat novelleista vahvasti esiin eikä jää epäselväksi, mitä mieltä hän on esimerkiksi luokkaeroista tai sairaiden kohtelusta. Novelleissa pohditaan myös lähes filosofisesti ihmiselon tarkoitusta ja onnellisuutta, mikä saa lukijankin pohtimaan, pysähtymään ja tuumimaan, ovatko ajatukset sittenkään muuttuneet niin paljon noista ajoista. Kieli on hurmaavaa ylimääräisine kirjaimineen (kauvan, sydämmen) ja lainasanoineen (talrikkeineen), sillä suomen kieli oli 1800-luvun lopussa vasta kehittymässä nykyiseen muotoonsa. 

Maijalan kirjoittama laaja, taustoittava esipuhe on mainio pari novelleille. Sen sijoittaminen kirjassa ennen novelleja on kuitenkin hämmentävä ratkaisu, sillä novellien pääjuonenkäänteitä ja kohtaloita kerrotaan esipuheessa eikä tällöin lukijalle jää juonellisesti yllätyttävää novellien kanssa. Jätinkin esipuheen kesken ja luin sen vasta luettuani muuten kirjan loppuun, sillä vaikka 1800-luvun lopun teksteistä onkin kyse, en pidä juonipaljastuksista ja tekstin analysoinnista ennen omaa lukukokemustani, ennen kuin olen itse ehtinyt ajatella ja kokea, muodostaa mielipiteitä ja kysymyksiä. Maijalan esipuhe on ansiokas ja viittaa klassikkokirjallisuuden kaanoniin kiinnostavalla tavalla, mutta itse olisin jättänyt sen kirjassa loppuun, jotta lukija saa ensin lukea ja tunnustella Canthin ajatuksia ennen kuin ne selitetään hänelle auki. Kiinnostavinta Maijalan esipuheessa oli 1800-luvun lääketieteen rinnastaminen nykyisiin käsityksiin psykiatriasta sekä sen esille tuominen, että jo 1800-luvulla ajateltiin kiihtyvän elämäntahdin aiheuttavan erilaisia mielen ja kehon sairauksia. Tuntuu vaikealta kuvitella mitä Canth ajattelisi 2010-luvun menosta, kun kierroksia on otettu vain lisää. Ja jos tätä mietittiin jo lähes kaksisataa vuotta sitten, miksi kiihdytämme edelleen?

Kaikkein kiinnostavimpia novellihahmoja olivat Agnes (novellista Agnes) ja tohtori Hammar (novellista Lääkäri). Nämä hahmot kyseenalaistivat vallitsevia normeja naisen roolista ja rakkaudesta sekä mielenterveysongelmista ja niiden hoitotavoista. Vaikka ajattelussa ja asenteissa on menty paljon eteenpäin parissasadassa vuodessa, ei perinteisen naisen roolin korostaminen ja suosiminen tai mielenterveysongelmien stigma ole siltikään poistunut. Canthin tekstit ovatkin iäkkyydestään huolimatta relevantteja ja samaistuttavia. Kaiken kaikkiaan Ihmisen kuvia sai alleviivaamaan, ajattelemaan ja rakastumaan siihen ihanaan feministi-Minnaan, joka pitää vähempiosaisten puolta ja kyseenalaistaa suoraan valtarakenteita ja asenteita, joilla toisia sorretaan. Canthin yhteiskunnallista merkitystä ei voi vähätellä ja kiitos Minnan, minäkin pystyn kirjoittamaan tätä tekstiä sen sijaan, että olisin käsitöideni ja kotitöideni vanki. Sitä sopii arvostaa pohtiessaan sitä, mikä elämässä on tärkeää. 

17. maaliskuuta 2019

tukholman turmiolliset tuliaiset


Kävin Tukholmassa katsomassa Florence + the Machinea. Tarkoitus oli ostaa ehkä pari kirjaa, mutta niitä tulikin ostettua seitsemän ja pari puolisollekin... 

Vuoden alussa listasin itselleni toiveita ja tavoitteita, joista yksi oli ostaa alle 20 kirjaa, sillä hyllyssäni on lähemmäs 300 lukematonta kirjaa, mikä on ihan älytöntä. Vielä tuo 20 ei ole mennyt rikki, mutta tulee menemään ja numeroa täytyykin ehkä nostaa. Tukholmassa kohtalokseni koitui Vanhankaupungin Science Fiction Bokhandeln, joka oli jokaisen sff-fanin unelma: kirjoja ja fanitavaraa kolmessa kerroksessa. Yritän vähentää etenkin kirjojen tilaamista, mikä oli sitten hyvä tekosyy ostaa kirjoja paikan päältä ihan urakalla, hahah. Kävin myös The English Bookshopissa Södermalmilla, josta Riddellin ja Mailhotin kirjat ovat. 

The Left Hand of Darkness on feministiklassikkoutensa lisäksi The Feminist Orchestra -lukupiirin syys-lokakuun kirja tänä vuonna ja kun löysin sen Penguin Galaxy -painoksena Neil Gaimanin esipuheella, niin minkäs teit. Neil Gaimanin nimi on kyllä yksi ostoperuste minulle, novellikokoelma taikaolennoista on Neil Gaimanin kokoama, ja hän on myös Akata Warriorin kannessa suosittelijana. Olen lukenut Nnedi Okoraforilta tähän mennessä vain Binti-pienoisromaanin, mutta hänen teoksensa kiinnostavat kovasti ja Akata Witch -sarjaa on kuvattu nigerialaiseksi Harry Potteriksi. Chris Riddelliin olen myös rakastunut Neil Gaimanin myötä, joten hänen kokoamansa ja kuvittamansa  runoantologia oli ostettava mukaan. Heart Berries on valintani Reading Women Challengen kohtaan, jossa luetaan kirja heidän viime vuoden lyhytlistaltaan parhaista tietokirjoista. The Women's Wariin törmäsin Youtubessa ja fantasiakirja patriarkaatin kaatamisesta ei vain voinut jäädä Ruotsiin. 

Rakastuin Tukholman kirjakauppavalikoimaan kyllä hurjasti, erilaisia itsenäisiä kauppoja oli useampia eikä isoihin kirjakauppoihin ollut edes tarvetta mennä. Englanninkielisiä kirjoja löytyi todella hyvin ja tällä reissulla jätinkin feministisen tietokirjallisuuden kauppoihin, muuten tuhot olisivat olleet vielä laajemmat ;D 

Mikä on teidän lempikirjakauppanne ja onko jokin näistä kirjoista tuttu?